Koronarokotukset Inarin kunnassa

Rokote on paras suoja koronavirusta vastaan

Koronarokotus voidaan antaa kaikille yli 12-vuotiaille. Toiseen rokotukseen voi tulla, jos ensimmäisestä rokotuksesta on kulunut vähintään 6 viikkoa. Kolmas koronarokoteannos annetaan kaikille yli 18-vuotiaille, jos toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään 3 kuukautta. Lisäksi THL suosittelee neljänsiä koronarokoteannoksia kaikille 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille henkilöille. Tähän ryhmään kuuluvat voivat saada tehosteannoksen, kun kolmannesta koronarokoteannoksesta on kulunut vähintään 3 kuukautta. Edelleen aikoja voi varata myös puhelimitse. Koronarokotusten puhelinajanvarausnumero: 040 - 571 8515 arkisin klo 12 - 14. Myös aikojen perumiset ja siirtämiset tulee tehdä tähän numeroon. Mikäli numero on varattu tai ei vastaa, teille soitetaan takaisin. 5 - 11 vuotiaiden lasten rokotusaikoja voi varata lastenneuvolasta (alle kouluikäiset lapset) tai kouluterveydenhoitajalta

Varaa rokotusaika itsellesi

Inariviikot kutsuu tapahtumajärjestäjiä

Inariviikot 22.-31.7.2022

Kahden vuoden tauon jälkeen Inariviikot palaa Suomen suurimman ja kauneimman kunnan kesään. Tapahtumakalenteri on julkaistu Inariviikkojen verkkosivuilla ja sitä täydennetään sitä mukaa kuin uusia tapahtumia ilmoitetaan.Kalenterissa on vielä tilaa uusille ideoille ja odotetuille jälleennäkemisille. Useat kuntalaiset toivovat mahdollisuutta päästä tutustumaan alueen yrittäjien palveluihin ja matkailijat puolestaan kaipaavat paikallisia kokemuksia. Vielä ehdit osallistua Inariviikkojen järjestämiseen!

Ilmoita tapahtumasi

Kätevä yrityspalveluhakemisto

Tervetuloa yritys- ja palveluhakemistoomme!

Kätevä ja nopea yritys- ja palveluhakemisto on nyt netissä yhdessä paikassa. Yritykset voivat muuttaa omia yrityskuvauksiaan itse avaamalla ensin oma yrityssivu ja täyttämällä sivun alareunassa oleva muutospyyntölomake.

Tutustu ja löydä inarilainen palvelu tai yritys

Tulevaisuusinvestointi

Ivalon koulu- ja kulttuurikeskus valmistuu vuonna 2022

Kiinteistöön tulee tilat noin 500 oppilaalle (esikoulu, vuosiluokat 1-9), iltapäivätoimintaan sekä lukio-opetukseen. Koulukeskukseen rakennetaan liikuntahalli, kuntosali. auditorio-elokuvateatteri, valmistuskeittiö sekä muita sivistystoimen tarvitsemia tiloja.

Lue lisää

Inarilaista elämää-asukaslehti

Tutustu Inarin kunnan palveluihin ja ihmisiin

Inari on ihana, turvallinen ja yhteisöllinen paikka elää. Inarissa on hyvät peruspalvelut kaikille. Meillä on Saariselän laskettelurinteet, hiihtolatuja, jäähalli, uimahalli ja lukuisia lähiliikuntapaikkoja. Täällä toimii Suomen pohjoisin jääkiekkoseura Tunturi-Kiekko ja jalkapalloseura Ivalon palloilijat.

Lue uusin asukaslehti

Avoinna arkisin klo 9.00-14.00

Osallisuuskeskus Ainola on kaikille avoin kohtaamispaikka Ivalossa

Ainolasta on saatavilla digiapua tai neuvontaa mm. Kelan ja TE-toimiston tarjoamien palveluiden käyttöön. Ainolan tilat ovat varattavissa veloituksetta yhdistyksille ja muille voittoa tavoittelemattomille toimijoille, jotka edistävät kunnan elinvoimaa, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta.

Tervetuloa tutustumaan

Tiedote

Saamenkielisen palvelun ja tulkkauksen palvelupolku Inarin kunnassa

Lue lisää

Oletko muuttanut Inariin vuonna 2021-2022?

Olemme iloisia saadessamme Sinut Inarin kunnan asukkaaksi

Inarin kunnan Tervetuloa Inariin -muuttajakampanjan kautta lähetämme uusille kuntalaisille tervetulokirjeen, jossa on henkilökohtainen Inari-passi. Passilla saat käyttöösi Inarin kunnan liikuntatoimen Liikuntapassin tai Saamelaismuseo-Luontokeskus Siidan vuosikoritin.

Tilaa uuden inarilaisen tervetulolahja tästä

Tutustu palveluihin

Ajankohtaisvirta

[DESCRIPTION]
[]