IVALON UIMAHALLI

Rajavartiolaitoksen omistuksessa oleva Ivalon uimahalli palvelee rajavartioston henkilöstön lisäksi myös kuntalaisia. Inarin kunta on uimahallissa vuokralaisena ja sillä on oikeus käyttää tiloja uimaharrastusta, -opetusta ja vesiliikuntaa varten. Uimahallissa on yksi allas, altaan pituus on 25 metriä. Uimahallissa on käytössä virtuaalivesijumppanäyttö omatoimiseen jumppaamiseen. 

Vapaa-aikatoimi järjestää yleisuintivuoroja koko vuoden lukuunottamatta koulujen kesä- ja joululoma-aikoja.
Vapaa-aikatoimen vesiliikuntaryhmistä sekä kansalaisopiston järjestämistä kursseista tiedotetaan erikseen.

Lippujen hinnat:
aikuinen 3 €
lapsi alle 16v., opiskelija, eläkeläinen, työtön, varusmies 2 €
alle 7v. lapsi ilmainen

Uimahallimaksuna käy myös Inarin kunnan liikuntapassit/yrityspassit.
Uimahallimaksun voi maksaa myös Smartum, Edenred ja ePassi mobiilisovelluksilla sekä TYKY-kuntosetelillä.

Uimahallin lipunmyynti sulkeutuu 60 min ennen uimahallin sulkemisaikaa, myös uimahallin ulko-ovi sulkeutuu samaan aikaan. 
Altaasta on poistuttava 30 min ennen sulkemisaikaa. 


AJANKOHTAISTA
 

  • Uimahallin aukioloajat 2023
  •  
  • Uimahalli suljettu kesän ajan 1.6-13.8.2023, auki jälleen 14.8.2023

 


IVALON UIMAHALLIN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KUNNAN YLEISÖVUOROLLA

1. Uimahalli sijaitsee sotilasalueella, alueella liikkuminen

  • autojen paikoitus pysäköintialueelle, polkupyörät pyörätelineisiin
  • sisäänkäynti uimahallirakennuksen pääovesta
  • muu liikkuminen alueella on kielletty
  • tarpeeton oleskelu uimahallin tiloissa on kielletty

2. Perustoiminta uimahallissa

  • uinninvalvojaa on toteltava eikä häntä saa tarpeettomasti häiritä
  • alle 8 –vuotiaat saavat tulla uimahalliin vain huoltajan seurassa
  • uimataidottomat lapset ovat huoltajan vastuulla
    • uimataitoiseksi katsotaan lapsi, joka osaa uida vähintään 25 metriä
  • uimahallissa käyttäydytään rauhallisesti ja muut käyttäjät huomioiden
  • altaaseen hyppääminen sallittu vain altaan syvässä päässä
  • noudata yleistä siisteyttä – roskat (esim. tyhjät pesuainepullot) roskakoriin
  • rikkoutumisista, tapaturmista ja katoamisista on heti ilmoitettava paikalla
  • olevalle uinninvalvojalle (tahalliset rikkoutumiset ovat aiheuttajan korvattava)
  • löytötavarat on luovutettava uinninvalvojalle
  • kunta ei vastaa rahan, arvoesineiden tai muiden varusteiden häviämisestä

3. Uimahallissa on kielletty

  • huutaminen ja meluaminen
  • juokseminen pukutiloissa ja altaalla
  • altaan reunoilta hyppiminen
  • rataköysissä roikkuminen
  • kuntouimareiden radalla leikkiminen ja oleskelu
  • uintivälineiden (renkaat, kellukkeet, laudat, pallot jne.) heitteleminen
  • pesuaineiden / vastaavien aineiden levittäminen lattioille
  • eväiden syönti pukutiloissa, pesutiloissa ja altaalla
  • lasipullojen ja muun särkyvän tuonti
  • tupakointi sekä muiden vastaavien tupakkatuotteiden käyttö
  • alkoholin tai huumaavien aineiden käyttö ja hallussapito sekä niiden vaikutuksen alaisena esiintyminen

4. Hygienia uimahallissa

  • ennen saunaan menoa on peseydyttävä
  • saunaan mennään ilman uimapukua
  • saunan jälkeen on peseydyttävä ennen altaaseen menoa
  • uima-asu puetaan päälle (shortsien käyttö kielletty) ennen altaaseen menoa
  • peseydyttävä myös WC-käynnin jälkeen

5. Lipunmyynti

  • lipunmyynti yleisövuoroille päättyy 60 minuuttia ennen vuoron loppumista (uimahallin ulko-ovi menee lukkoon)
  • altaasta tulee poistua 30 minuuttia ennen vuoron loppumista

6. Sääntöjen noudattaminen

  • uinninvalvojalla on oikeus poistaa sääntöjä rikkova uimahallista
  • toistuvista rikkomuksista voidaan antaa käyttökielto määräajaksi tai pysyvästi

Kylpylä / uimahalli Saariselkä

Euroopan pohjoisin kylpylä toimii Saariselällä hotelli Holiday Club Saariselän tiloissa. 
Lisätietoja: Holiday Club Saariselkä

Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: