Inarin kunnan tilojen päivitettyjä käyttömaksuja ja varausehtoja koskevan tiedotteen tarkennus

20.03.2026

Inarin kunta julkaisi keskiviikkona 18.3. tiedotteen koskien tilojen päivitettyjä vuokrahintoja sekä varausehtoja. Olemme saaneet palautetta asiaa koskien, ja siksi haluamme avata tarkemmin, mistä on kyse sekä esittää pahoittelut epäselvästä viestinnästä kuntalaisille.

Kunnan tilojen vuokraushinnat 

Sivistyslautakunta päätti 13.9.2022 hintojen muutoksista sivistystoimen hallinnassa oleviin tiloihin ja tätä taulukkoa on noudatettu tämän päätöksen jälkeen. Sivistystoimen hintoja päivitettiin uudelleen 11.12.2024 yleisesti kohonneen kustannustason ja tulevien muutosten vuoksi, joista merkittävin on sähköisen tilavarausjärjestelmän käyttöönotto. Hintapäivityksen yhteydessä hintoja haluttiin kokonaisuutena tarkentaa ja selventää, sekä lisätä puuttuvat tilat hinnoitteluun mukaan. Sivistyslautakunnan 2024 loppuvuodesta päättämää tilavuokrahinnastoa olisi tullut noudattaa 1.1.2025 alkaen. Valitettavasti sivistysosaston verkkosivuille oli jäänyt vanhoja hintatietoja näkyviin ja myös laskutuksessa oli käytetty vuoden 2022 hinnastoa, joka on nyt johtanut epäselvyyksiin. Asiakkaidemme kannalta tilanne on siinä mielessä edullinen, koska käytännössä kaikki tilat on laskutettu vuoden 2025 aikana vuoden 2022 hintatason mukaisesti. Tilanteesta johtuen 1.3.2026 käyttöönotetun hinnaston korotukset ovat tuntuneet verrattain suurilta, koska hintatasoa peilataan vuoden 2022 vanhaan hinnastoon.

Esimerkkinä, vuonna 2022 Kuulaan tanssi- ja joogasali on ollut 15 €/1–2 tuntia (1.1.2025 alkaen 25 €/tunti) ja nyt 1.3.2026 lukien 30 € /tunti.

Inarin kunnan sivistysosasto pahoittelee viestinnän puutteellisuudesta aiheutunutta vaivaa ja epäselvyyttä. Otamme vastuun tapahtuneesta ja olemme jo ryhtyneet toimenpiteisiin, jotta vastaava ei toistu.

Maksuttomia tiloja tarjotaan edelleen yhdistyksille ja seuroille

Haluamme vielä selventää ja tarkentaa hintamuutoksien taustalla vaikuttavia tekijöitä, koska tällä hetkellä julkisuudessa on ristiriitaista tietoa esimerkiksi yleishyödyllisten yhdistysten mahdollisuudesta kerätä varoja yhdistystoiminnan pyörittämiseen. Myös jatkossa yleishyödyllinen yhdistys tai seura saa käyttää tiloja maksutta, kun tilaa käytetään perustoimintaan. Uusissa tilavarausehdoissa varainkeruun merkitystä muutettiin siten, että pienimuotoinen varainhankinta on hyväksyttävää ja ei velvoita yhdistystä maksamaan tilasta. Jos yhdistys tekee varainhankintaa, joka on rinnastettavissa elinkeinotoimintaan ja toiminta tuottaa verotettavaa tuloa, tilasta peritään hinnaston mukainen maksu.

Pienyrittäjien tukeminen on kunnalle tärkeää

Inarin kunta tekee ja on tehnyt vuosien ajan aktiivista yhteistyötä yrittäjien kanssa. Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi on järjestänyt yhteistyössä pienyrittäjien kanssa koulutuskokonaisuuksia, erityisryhmille suunnattuja jumppia sekä lasten kerhotoimintaa. Näistä on aina sovittu erikseen. Yrittäjien tapahtumat tuovat kunnalle näkyvyyttä ja monipuolistavat palveluiden tarjontaa. Uusi hinnoittelutaulukko määrittää hinnat tiloille, mutta tämä ei poissulje sitä mahdollisuutta, ettei yrittäjä voisi olla yhteydessä kuntaan ja kysyä eri yhteistyövaihtoehdoista, varsinkin, jos kyseessä on kuntalaisten hyvinvointia edistävästä isommasta kokonaisuudesta tai toiminnasta.

Yleisesti yritystoiminnan osalta on kuitenkin syytä huomioida, että kunnalla ei ole velvollisuutta eikä oikeutta tarjota ilmaisia tai alihinnoiteltuja tiloja. Tuolloin tilat katsotaan yritykselle annetuksi etuudeksi, joka on erikseen ilmoitettava yritystukitilastoon. Tiloja vuokrataan myös yksityishenkilöille esimerkiksi lasten syntymäpäiväjuhliin, mutta Ivalossa on myös yrittäjä, joka tarjoaa nykyisin vastaavia tiloja. Kunta ei saa vääristää kilpailua tarjoamalla ilmaisia tiloja, tai alle markkinahinnan. Sevettijärvellä tilanne on eri ja siksi esimerkiksi monitoimitalon ja liikuntasalin hintaa on laskettu 1.3. alkaen.

Sivistystoimen kulut ovat kunnan toimialoista suurimmat. Esimerkkinä Monitoimitalo Kuulaan sisäiset vuokrakulut sivistykselle ovat noin 250 000 euroa vuodessa. Summa kattaa ylläpidosta ja päivittäisestä kunnossapidosta koostuvat kulut.

Inarin kunnan toive on, että tiloja käyttää mahdollisimman laaja käyttäjäkunta, niin yksityiset, yhdistys- ja seuratoimijat kuin yrityspuoli. Toiminnan reunaehtoja on kuitenkin suunniteltava siten, että siinä huomioidaan yhdenvertaisuus ja kunnan vastuu markkinaehtoisuudesta.

Lisätietoa

sivistysjohtaja Ilkka Korhonen, ilkka.korhonen@inari.fi
vapaa-aikasihteeri Tuija Mikkonen, tuija.mikkonen@inari.fi

Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: