Ivalon koulukeskuksen nimikilpailu ratkennut

31.03.2022

Sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 23.3.2022 Ivalon koulukeskuksen nimeksi:

Ivalon koulu- ja kulttuurikeskus Kaarre

Nimiehdotuksen on jättänyt Pirkko Olli.

Perustelut:

“Ehdotan, että uuden koulu- ja kulttuurikeskuksen nimi on Kaarre, koska se tulee paikallisesta kulttuurista, on monimerkityksinen ja antaa tilaa ajattelulle kielestä riippumatta.

Oppijan koulupolku lähtee esiopetuksesta ja kulkee alkuopetuksen kautta luokille 3-6 ja siitä edelleen yläkoulun luokille ja mahdollisesti lukioon. Koulupolku kaartaa rakennuksen pohjoispuolelta länsipäädyn kautta eteläpuolelle jokinäkymiin. Myös Ivalojoki kaartaa suuntaan jos toiseen.

Koulukeskuksen pääsisäänkäynti ohjaa tulijan pääaulaan, josta mennään pienempiin yksikköihin. Samoin toimitaan oppimissoluissa eli tuloeteisten jälkeen tullaan oppimissoluun ja sen ympärillä on oppimistiloja. Muodoltaan tämä muistuttaa poroerotusaitaa eli kaarretta (gárdi, kärdi), jossa porot tuodaan ensin isoon aitaukseen ja siitä ne ohjataan edelleen pienempiin aitauksiin (konttoreihin). Kun pohjoisaamen-kieliseen sanaan “gárdi” lisätään n-kirjain, saadaan sana “gárdin”,  joka tarkoittaa myös isoa taloa eli kartanoa. Mielikuvaa voi siis laajentaakin.

Erisnimeä ei tarvitse kääntää eri kielille, joten pääoven yläpuolella voisi lukea:  KAARRE.

Sana kaarre kätkee sisälleen aarteen: K  AARRE = Koulun aarre. Kaikista arvokkain koulussa on oppilas, joka on tulevaisuuden tekijä ja aarre jo sinällään. Arvostettavia ja arvokkaita asioita tapahtuu rakennuksen sisällä; oppiminen, kasvaminen, pedagogiikka, kulttuuriasiat, ruokapalvelukeskuksen toiminta… Kaarre on siis varsinainen aarrearkkukin.”

Tiedotteen laati

Satu Kyrö, hallintosihteeri

Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: