Janne Tervahaudasta Inarin kunnanvaltuuston puheenjohtaja - Jari Huotari jatkaa kunnanhallituksen johdossa

28.06.2021

Inarin kunnan uudet valtuustoryhmät ovat päässeet sopimukseen paikkajaosta. Kunnan ylimmän päättävän toimielimen, valtuuston, puheenjohtajaksi tulee Janne Tervahauta (kesk), ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Anu Avaskari (kok) ja kolmanneksi varapuheenjohtajaksi vaalien ääniharava Anni Koivisto (sd).

Valtuustoryhmien allekirjoittaman sopimuksen mukaan tarkastuslautakunnan puheenjohtajana aloittaa Arto Leivo (kesk) ja sivistyslautakunnan puheenjohtajana Maritta Mäenpää (kesk). Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajaksi tulee Anu Avaskari (kok) ja teknisen lautakunnan puheenjohtajaksi Marko Katajamaa (kok).

Kunnanhallituksen puheenjohtajana tulee jatkamaan kolmatta kauttaan Jari Huotari (kok) ja ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Hannu Alenius (kesk). Kunnanhallituksen toiseksi varapuheenjohtajaksi tulee ensimmäistä kertaa Inarissa perussuomalaisten edustaja, valtuutettu Jarmo Huhtamella.

Kunnanhallituksen muut jäsenet tulevat olemaan Heli Palolahti (kesk), Maritta Mäenpää (kesk), Janne Hannola (kok), Jari Huhtamella (kok), Jaana Seipiharju (sd) ja Anna Roos (vihr). 

Kunnan yhtiöitä luotsaavan konsernijaoston puheenjohtajana jatkaa Jari Huotari (kok) ja uutena aloittavan elinvoimajaoston puheenjohtajaksi tulee Petri Saastamoinen (kesk).

Inergia Oy:n hallituksen puheenjohtaja Vesa Pietikäinen (kok) ja Inarin Kiinteistöt Oy:n puheenjohtaja Miia Kärnä (kesk) jatkavat valtuustoryhmien tekemällä sopimuksella tehtävissään kaksi vuotta, jonka jälkeen konsernijaosto tulee nimeämään Inergian varapuheenjohtaja Aleksi Kinnusen (kesk) ja Kiinteistöjen varapuheenjohtaja Jari Huhtamellan (kok) puheenjohtajiksi.

Neuvottelut käytiin hyvässä hengessä kahden suurimman puolueen, keskustan ja kokoomuksen, johdolla. Valtuusto tekee viralliset valinnat elokuussa ensimmäisessä kokouksessaan.

Lisätietoja:
Janne Tervahauta, 0400 485 998
Jari Huotari, 040 734 6722

Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: