Johtavan lääkärin tiedote 21.1.2021 - Ajankohtaista tietoa koronasuosituksista ja - rokotuksista

21.01.2021

Inarin kunta on onneksemme edelleen koronaviruksen suhteen perustasolla. Kuitenkin koronavirustilanne on valtakunnallisesti vakava, ja tilanteen pelätään pahenevan muuntoviruksen leviämisen myötä. Uudet muuntuneet koronavirukset tarttuvat ja leviävät aiempaa koronavirusta nopeammin. Koronavirusinfektio voi olla hengenvaarallinen erityisesti yli 70-vuotiaille. 

Tehostetun palveluasumisen ensimmäisen kierroksen rokotukset tapahtuvat tämän viikon aikana, ja ensi viikolla laajennamme rokotuksia yli 80-vuotiaisiin, samassa taloudessa asuviin omaishoitajiin ja kotihoidon asiakkaisiin. Ivalon terveyskeskus on tehostanut rokotustoimintaansa merkittävästi, mutta ongelmana on niin meillä kuin koko valtakunnassa rokotteiden saatavuus. Ensi viikon rokotusten jälkeen seuraava rokotuserä saapuu tämän hetkisen tiedon mukaan kuntaan vasta maaliskuun alussa. Seuraava kohderyhmä on yli 75-vuotiaat ja heidän omaishoitajansa, sitten yli 70-vuotiaat ja heidän omaishoitajansa. Rokotteen ottaminen on vapaaehtoista, ja rokote on ilmainen. Rokotuksista tiedotetaan kunnan internet-sivuilla ja paikallislehti Inarilaisessa. Rokotukseen varataan aika soittamalla numeroon 040 359 1078 arkisin klo 9 - 13 välisenä aikana. Mikäli numero ei vastaa, teille soitetaan takaisin. Rokote on turvallinen. Sairaudet eivät estä rokotteen ottamista. Inarin rokotusjärjestyksen tavoitteena on vähentää vakavia tautitapauksia ja ennenaikaisia kuolemia sekä ylläpitää terveydenhuollon kantokykyä.

Lue myös uusin rokotetiedote 22.1.2021 Inarin kuntalaisille

Johtavan lääkärin ominaisuudessa toivoisin, että erityisesti kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevilta alueilta tulevat omaiset välttäisivät vierailuja Ivalon terveyskeskuksen vuodeosastolla tai tehostetun palveluasumisen yksiköissä. Tapaamiset on hyvä järjestää sovitusti yhdessä henkilökunnan kanssa tapaamismökeissä tai tilanteen vaatiessa potilashuoneissa turvavälit, käsihygienia ja maskien käyttö huomioiden. Vierailijoiden määrän toivomme rajoitettavan 2-3 vieraaseen ja vierailun keston korkeintaan 30 minuuttiin. THL korostaa nyt yli 2 metrin turvaväliä muihin ihmisiin. Lisäksi lähikontakteja tulisi vähentää entisestään.

THL suosittelee 12 vuotta täyttäneille maskien käyttöä koko maassa. Koska Inarissa ollaan perustasolla, ei suositus koske kouluja. Maskien käyttöä suositellaan joukkoliikenteessä, julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa sekä työyhteisöissä sisätiloissa, jos samassa tilassa oleskelee useampia henkilöitä. Kasvomaskia tulisi käyttää näissä tiloissa silloinkin, kun yli kahden metrin turvaväli voidaan pitää. Maskisuosituksessa korostan sosiaali- ja terveydenhuollon tiloja sekä tehostetun palveluasumisen yksiköitä, koska näissä tiloissa on korkean riskin omaavia henkilöitä paljon.

Sairaanhoitopiirin rajojen ylittäviä urheilutapahtumia ei suositella järjestettäväksi määräajaksi 25.1.2021-21.2.2021

Koronatestiin tulee hakeutua, jos on vähäisiäkin koronavirusrokotukseen sopivia oireita. Myös oireettomana on syytä hakeutua testiin, jos epäilee altistuneensa virukselle esimerkiksi ulkomailla matkustaneen henkilön kautta.

Olemme kaikki varmasti väsyneitä pitkittyneisiin poikkeaviin olosuhteisiin. Tilanne on epätavallinen, kuormittava ja varmasti pelottavakin. Yhteisvoimin kuitenkin Inarin kunta selviää tästä, mutta vielä vaaditaan tarkkuutta, välittämistä ja jaksamista.

Voimia ja jaksamista meille kaikille!

Outi Liisanantti

Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: