Ivalon koulu- ja kulttuurikeskuksen rakentaminen aikataulussa

16.02.2021

Ivalon koulu-ja kulttuurikeskuksen rakentaminen näkyy kyläkuvassa. Rakentaminen on aikataulussa, kesä 2022 tähtäimessä valmistumiselle. Kunnanhallitus ja nuorisovaltuuston edustaja kävivät tutustumassa rakennustöiden edistymiseen Lehto Oy:n opastuksella maanantaina 15.2.2021. Tule mukaan tutustumiskierrokselle, katso tämä video.

Inarin kunta ja Lehto Oy allekirjoittivat kesäkuussa 2020 sopimuksen Ivalon koulukeskuksen toteuttamisesta elinkaarihankkeena

Uudisrakentamisen lisäksi sopimukseen kuuluu ylläpito- ja käyt­tä­jä­pal­ve­lut 20 vuoden ajan sekä vanhan koulurakennuksen purkaminen. Hankkeen kustannusarvio on rakentamisvaiheen osalta 26,3 miljoonaa euroa. Koulukeskuksen valmistuttua ylläpitopalvelun ostot ovat arviolta 20 miljoonaa euroa jakautuen 20 vuodelle.

Uusi rakennus tulee Ivalojoen pohjoisrannalle nykyisen ala-asteen tontille. Hankkeen laajuus on reilut 9000 kerrosalaneliötä ja pinta-ala 9122 bruttoneliömetriä. Koulukeskus rakennetaan kahteen kerrokseen. Koulutus- ja kulttuurikeskus on monipuolinen toiminnallinen kokonaisuus, joka tarjoaa kuntalaisille puitteet elinikäiseen oppimiseen. Rakennuksen on suunnitellut Alt Arkkitehdit Oy.

Kiinteistöön tulee tilat noin 500 oppilaalle esiopetukseen, yhtenäiskoulun toimintaan (esikoulu, vuosiluokat 1-9), iltapäivätoimintaan sekä lukio-opetukseen. Lisäksi koulukeskukseen rakennetaan liikuntahalli, kuntosali. auditorio-elokuvateatteri, valmistuskeittiö sekä muut sivistystoimen tarvitsemat tilat.

Rakennus ympäristöineen tulee toimimaan viihtyisänä kohtaamis-, harraste- ja kulttuuritilana, joka tukee koulun kulttuurikasvatustehtävää ja täyttää myös konferenssien ja muiden yleisötapahtumien esittämät vaatimukset tilojen sekä esitysteknisten mahdollisuuksien osalta. 

Ivalon koulu- ja kulttuurikeskuksen havainnekuva

Havainnekuva valmiista Ivalon koulu- ja kulttuurikeskuksesta Ivalojoen rannassa.

Rakentamista voi seurata verkossa

- turvallisuussyistä ei työmaa-alueella

Rakentamisen etenemistä voi seurata Inarin kunnan koulujen verkkosivulla: https://peda.net/inari/inarin-kunna-koulut/ikrl . Rakennustyömaalle on turvallisuussyistä johtuen asiattomilta pääsy kielletty. Työmaa-alueella voi olla rakenteita, jotka ovat vaarallisia. Katso alla oleva video, joka havainnollistaa rakennusaluetta kesäkuussa 2020 rakentamisvaiheen alkaessa.

Lisätietoja:

Toni K. Laine, kunnanjohtaja, Inarin kunta, puh. 040 594 3253
Ilkka Korhonen, sivistysjohtaja, Inarin kunta, puh. 0400 131 231
Jaakko Korppila, kiinteistöpäällikkö, Inarin kunta, puh. 0400 398 253

Perttu Haapalahti, aluejohtaja, Lehto Tilat Oy, puh. 040 772 4919
Arkkitehti: Tuomas Niemelä, Alt Arkkitehdit Oy
Rakennesuunnittelija: Mikko Peltoniemi Insinööritoimisto Mäkeläinen Oy
Lvi-suunnittelija: Matias Meskanen LVI-Insinööritoimisto Meskanen Oy
Sähkösuunnittelija: Heikki Tanskala Elvak Oy

Tutustumiskierrosvideo, helmikuu 2021, Anne-Marie Kalla
Havainnekuva Lehto Oy
Ilmakuvat rakennustyömaasta kesä 2020, Markus Oksman

Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: