Kunnanjohtajalta: Kunnat yhä enemmän elinvoiman ja hyvinvoinnin perustan kehittäjinä
27.05.2022
Kunnanjohtaja Toni K. Laineen kirjoitus julkaistu myös Inarilaista elämää asukaslehdessämme 1/2022. Pääset lukemaan digilehden tästä: Inarilaista elämää-asukaslehti
Sote-uudistuksen eteneminen käytännön tasolle johtaa kuntien roolin muuttumiseen. Tämä koskee luonnollisesti myös Inarin kuntaa. Kuntien rooli tulee olemaan olla yhä enemmän elinvoiman ja hyvinvoinnin perustan kehittäjänä, sivistys- ja vapaa-ajanpalvelut sekä maankäytön suunnittelu ja elinvoimapolitiikka korostuvat jatkossa entisestään kunnan toiminnoissa.
Jo yliopistossa puhuttiin hallinnan heilurista, vallan liikkeestä edestakaisin keskittämisen ja desentralisoinnin välillä. Nyt heiluri menee jälleen kohti sentralisointia. Heiluri luultavasti heilahtaa taas takaisinpäin, mutta siihen menee varmasti jonkin aikaa. Itselläni on vahva epäilys, että ainakin sosiaalitoimen tehtäväkokonaisuudesta ja iäkkäiden palvelukokonaisuudesta iso osa tulee palaamaan ja integroitumaan takaisin kuntiin tulevaisuudessa. Elämme kuitenkin aina kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön aikaa ja kaikkien julkishallinnon viranomaisten on siihen mukauduttava.
Uudistustarpeisiin on monenlaisia syitä. Suomessa on kuntia, jotka eivät kykene enää nykyisellä palvelurakenteella vastaamaan kuin juuri ja juuri erityistoimialan, eli lakisääteisten tehtävien rahoittamisesta ja järjestämisestä. Kyky luoda työpaikkoja, positiivista väestönkehitystä ja luoda lisää tuloja aluetalouden kehityksen kautta on heikko. Toki esimerkiksi tuulivoimarakentamisen runsaat kiinteistöverotulot ovat seikka, joka saattaa kääntää taloudellisen kehityksen monissa kunnissa soten rahoitusvastuun siirtyessä valtiolle, mutta tuleeko niistä sitten vetovoimaisia kuntien ihmisten näkökulmasta, jää nähtäväksi.
Pienille ja keskisuurille kunnille tärkeää on nähdä asiat kaukokatseisesti. Tehtävät ratkaisut vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. Pitää olla näkyvä, kuuluva ja kehitysmyönteinen. Tämä houkuttelee investointeja, työpaikkoja ja asukkaita, mahdollistaen kunnan uudistumisen, uudisrakentamisen ja investoinnit.
Inarissa tässä on onnistuttu varsin hyvin, elinkeinorakenne on muuttunut siten, että nykyään olemme kiinni globaalin talouden virroissa. Tämä tuo työtä ja toimeentuloa, mutta tietenkin myös herkkyyttä suhdanteille ja pandemian kaltaisille mustille joutsenille. Yhteisöllisyyden vaaliminen kunnassa onkin tärkeää kaikissa olosuhteissa, se luo selviytymiskykyä vaikeina aikoina.
Inarissa perusasiat ovat varsin hyvässä kunnossa. Kunnassa on asukaspohjaan nähden erittäin laajat palvelut matalalla verorasituksella ja erittäin tyytyväinen olen pian valmistuvasta Ivalon koulukeskuksesta sekä myöskin muista koulu- ja tilarakentamispäätöksistä, jotka takaavat lapsille ja nuorille hyvät oppimis- ja kasvuolosuhteet.
Ylipäätään kuntakonserni on kirinyt viime vuodet korjausvelkaa kiinni, talouden pysyessä kuitenkin vahvalla tolalla. Inarissa on tehty vahvaa elinvoimapolitiikkaa ja toivottavasti tämä linja jatkuu, jotta kunta pysyy jatkossakin lappilaisena veturina.
Siirryn kesän jälkeen maakuntajohtajaksi Hämeeseen, mikäli päätös saa lainvoiman. Inarissa on ollut hienoa tehdä töitä upeiden ihmisten keskellä ja jatkossakin Inarissa ja Pohjois-Lapissa on tarkoitus viettää paljon aikaa. Olen edunvalvonnasta ja yhteistyöstä pitävä aluekehittäjä, joten sinänsä siirtyminen maakuntajohtajan tehtäviin on uralleni sopiva seuraava askel. Monilla meillä etelästä muuttaneilla lapsiperheillä on haasteena myös pitkä etäisyys sosiaalisiin verkostoihin, mikä myös vaikutti osittain päätökseen siirtyä lähemmäs vanhoja kotiseutuja. Tunnelmat ovat monella tapaa haikeat, mutta onneksi Inari ja Pohjois-Lappi säilyvät merkittävänä osana elämää jatkossakin.
Toni K. Laine
kunnanjohtaja