Koronakoordinaatioryhmän linjauksia 28.1.2022

28.01.2022

Lapin sairaanhoitopiirin koronakoordinaatioryhmä kokoontui tänään. Virallista kirjallista yhteenvetoa ei kokouksesta ole vielä käytettävissä, mutta seuraavat ohjeet sovittiin otettavaksi sairaanhoitopiirin alueella käyttöön jo tänään.

Koronavirustestissä positiivisen tuloksen saaneen eristyksen kesto on 7 vuorokautta oireiden alusta tai testipäivästä terveydenhuollon ammattilaisen tilannearvion mukaan. Tämän jälkeen ei eristystä ole enää tarpeen jatkaa, koska nykyisen omikron-variantin elinkaari on varsin nopea. Jos voimakkaat hengitystieinfektio-oireet jatkuvat vielä eristysajan jälkeen eikä esimerkiksi etätyö ole mahdollista, tulee olla sairauslomalla.

Inarin kunta ei enää kartoita altistuneita. Jos olet saanut positiivisen testituloksen, eristäydy ja ilmoita tartunnastasi niille, joiden kanssa olet ollut lähikontaktissa. Tartuttavuus alkaa noin kaksi vuorokautta ennen ensimmäisiä oireita ja on suurimmillaan ensimmäisinä oirepäivinä. Kerro tilanteesta työ- tai opiskelupaikallesi sekä muille tartuttavuusaikana tapaamillesi ihmisille, jotta he osaavat jäädä kotiin mahdollisten oireiden alkaessa. Kanssasi samassa taloudessa asuvien täytyy seurata oireitaan, käyttää maskia julkisilla paikoilla sekä työ- ja opiskelupaikalla ja noudattaa hyvää käsihygieniaa. Jos läheisesi saavat oireita, pitää heidän jäädä pois töistä, koulusta tai päivähoidosta ja tehdä koronatesti.

Suurin osa COVID-19-infektioon sairastuneista ei tarvitse sairaalahoitoa, vaan tauti paranee kotihoidolla. Tärkeintä on levätä ja pysyä kotona. Jos vointisi on huono, soita terveyskeskuksen päivystävälle sairaanhoitajalle numeroon 040 770 9187 tai hätätapauksessa 112.

Jos olet altistunut koronavirukselle eikä sinulla ole oireita, voit käydä töissä, jos etätyöhön ei ole mahdollisuutta. Oireettomat lapset ja nuoret voivat käydä kouluissa ja päiväkodissa. Ylimääräisiä kontakteja tulee kuitenkin välttää viikon ajan altistuksen jälkeen, ja käyttää työ- tai opiskelupaikalla maskia sekä noudattaa tarkasti käsihygieniaa. Jos saat oireita, sinun pitää heti eristäytyä kotiin.

Jäljitystä tehdään pääsääntöisesti vain vakavan koronavirustaudin riskiryhmien asumisyksiköissä, hoivalaitoksissa ja terveydenhuollon yksiköissä. Perhepiirissä, työpaikalla, kouluissa ja varhaiskasvatuksessa altistuneita ei enää aseteta karanteeniin.

MUISTUTUKSENA: Koronavirustauti on suun ja nenän kautta hengityksen mukana tarttuva tauti. Tauti leviää näkymättömän pieninä pisaroina lähellä oleviin ihmisiin. Koronavirus tarttuu, kun sairastunut henkilö huutaa, laulaa, yskii tai aivastaa. Jokainen voi ehkäistä tartuntoja:

  • Huolehdi käsi- ja yskimishygieniasta. Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, jos et ole juuri pessyt käsiäsi.
  • Vältä lähikontakteja - pidä yli kahden metrin turvaväliä.
  • Käytä kasvomaskia paikoissa, joissa et voi välttää lähikontaktia.


28.1.2022 Outi Liisanantti, johtava lääkäri

Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: