Inarin kunnan elinvoimaohjelma 2019-2025

01.10.2019

Elinvoima on käsitteenä laaja ja monimerkityksinen. Inarissa lähdetään siitä, että kunnan elinvoimaa edistetään parhaiten tukemalla monipuolista elinkeinoelämää, kuntalaisten toimeliaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Ohjelman tavoitteet nousevat koko kunnan ja sen kylien erityispiirteistä ja paikallisista lähtökohdista.Tästä pääset lukemaan Inarin kunnan elinvoimaohjelman 2019-2025.

Elinvoima rakentuu kuntalaisten ja ulkopuolisten tahojen mielikuvissa. Paikallisesta elinvoimasta viestiminen on kunnan tehtävä, sillä positiivinen kuntaviestintä tukee hyvän kierrettä ja vahvistaa paikallisten ylpeyttä Inarista ja sen arktisista erityispiirteistä.

Kuva: Inarin elinvoimaohjelman toteutuskartta. Inarin elinvoimatyötä ja sen jokaista painopistettä läpileikkaavat edunvalvonta, turvallisuus, digitaalisuus ja kansainvälisyys. Jokaisen painopisteen kohdalla on pohdittu, miten läpileikkaavat teemat vaikuttavat tavoitteisiin ja kuinka ne otetaan huomioon.

Elinvoiman toteuttamista ja kehittämistä toteutetaan kunnan budjettirahoituksella ja osin myös tulorahoituksella. Merkittävä kehittämisväline on hankerahoitus, johon myös yritykset voivat osallistua yritysosuuksin. Inarin kunnassa elinvoiman resursointi on hajautettu kunnan eri toimialoille eli hallinto- ja elinkeinotoimelle, tekniselle toimelle, sivistystoimelle sekä sosiaali- ja terveystoimelle. Yritysyhteistyöstä vastaa pääasiassa Elinkeinot & kehitys Nordica. Parhaillaan uudistettava kuntastrategia tulee perustumaan elinvoimaohjelman tavoitteisiin.  

Elinvoima-ajattelun mukaisesti keskeistä on saada kuntaorganisaation lisäksi kaikki muutkin toimijat mukaan toteuttamaan tämän ohjelman linjauksia. Käytettävissä olevat resurssit moninkertaistuvat, kun kunnan henkilöstön ja budjettivarojen lisäksi onnistutaan aktivoimaan kansalaisjärjestöt, yksittäiset kuntalaiset, yritykset, valtionhallinnon toimijat ja muut sidosryhmät yhteisen Inarin tekemiseen.

Lisätietoja:

Elinkeinojohtaja
Samuli Mikkola
samuli.mikkola@inari.fi
gsm 040 635 9101

Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: