Harrastamisen mallin kerhot käynnistyvät jälleen syyskuussa
30.07.2025

Harrastamisen Suomen malli on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama kokonaisuus, jonka tavoitteena on tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle maksuton harrastus koulunpäivän yhteyteen. Suomen kunnista yli 80 prosenttia järjestää Harrastamisen mallin kerhoja. Kerhot pyörivät kouluvuoden mukaisesti ja harrastustarjotin suunnitellaan lasten ja nuorten toiveiden mukaisesti. Inarin kunnassa kerhoja on järjestetty vuodesta 2021 alkaen. Lasten ja nuorten toiveita harrastuksista kartoitettiin viimeksi keväällä 2024. Kerhojen järjestämisestä vastaa vapaa-aikatoimi.
Kerhot käynnistyvät syyskuussa
Harrastamisen mallin kerhot pyörähtävät käyntiin Inarin kunnan jokaisella koululla syyskuun alusta lähtien. Kerhotarjonnasta löytyy sekä uutta että vanhaa ja jokaiselle ikäluokalle jotakin. Mikäli omasta kylästä ei löydy mieleistä harrastusta, voi osallistua myös naapurikylän kerhoihin kunnan sisällä omilla kyydeillä.
Ilmoittautuminen kerhoihin alkaa maanantaina 11.8. klo 7.00. Ilmoittautuminen tapahtuu Webropol-lomakkeella. Ilmoittautumisia ei oteta vastaan muulla tavoin.
Ilmoittautuminen auki läpi vuoden
Kerhoissa on rajallinen määrä paikkoja, joten muistathan ilmoittautua. Ilmoittautuminen kerhoihin pysyy auki läpi vuoden, joten myös kesken kauden on mahdollisuus tulla mukaan kerhoon. Kerhot täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja varasijapaikoille jääneisiin ollaan yhteydessä, jos kerhoissa vapautuu tilaa.
Kerhojen ryhmät ilmoitetaan aikaisintaan 15.8. Jääthän odottamaan vastaustamme ennen kuin lähetät lapsesi kerhoon. Jos tarjonnasta löytyy useampi sinulle mieleinen kerho, muista mainita ilmoittautumislomakkeessa suosikkisi – et välttämättä pääse mukaan kaikkiin haluamiisi kerhoihin.
Harrastamisen mallin kerhot lukuvuonna 2025–2026.
Lisätietoa kerhoista
Emilia Väisänen, kerhotoiminnan koordinaattori, emilia.vaisanen@inari.fi.
Tuija Mikkonen, vapaa-aikasihteeri, tuija.mikkonen@inari.fi