Ideasta kehiin -kylien kehittämishanke
Hankeaika 15.7.–31.12.2015.
Inarin kunnan Elinkeinot & kehitys Nordican hallinnoima Ideat kehiin -Inarin kylien esiselvityshankkeen rahoittajana toimi Leader Pohjoisin Lappi. Esiselvityshankkeen aikana selvitettiin Inarin kylien kehittämis- ja investointitarpeet yhteistyössä kyläyhdistyksien, kylien muiden toimijoiden ja Inarin kunnan kanssa. Hankkeen tavoitteena oli Inarin kylien elinvoimaisuuden lisääminen kehittämällä kylien viihtyvyyttä sekä palveluiden saatavuutta siten, että asukkaat tuntevat elämisen mielekkääksi ja turvalliseksi omassa kotikylässään. Hankkeella pyrittiin madaltamaan kyläyhdistysten kynnystä kyläsuunnitelmien ja muiden kehittämistoimenpiteiden omaehtoiseen toteuttamiseen.
Konkreettisena toimenpiteenä ja tuotoksena tehtiin 11 sitoumuksensa jättäneelle kylälle (Koppelo, Kaamanen, Menesjärvi, Saariselkä, Näätämö, Keväjärvi, Inarin kirkonkylä, Paatsjoki-Nellim ja Törmänen, Partakko ja Akujärvi) kyläsuunnitelmat ja nelisivuiset kyläesitteet sekä yksi kylien yhteinen kärkihankesuunnitelma. Kyläsuunnitelmat työstettiin kyläkohtaisissa työpajoissa syys-lokakuun aikana, yhteistyössä ja osallistaen.
Kyläesitteet (-pdf):
- Kyla-esitteet_Tormanen
- Kyla-esitteet_Saariselka
- Kyla-esitteet_Partakko.
- Kyla-esitteet_Nellim
- Kyla-esitteet_Menesjarvi
- Kyla-esitteet_Koppelo
- Kyla-esitteet_Kaamanen
- Kyla-esitteet_Kevajarvi
- Kyla-esitteet_Sevetti-Näätämö
- Kyla-esitteet_Akujarvi
- Kyla-esitteet_Inarin-kk
Kyläsuunnitelmat (-pdf):
- Kyläsuunnitelma, Törmänen.pdf
- Kyläsuunnitelma, Saariselkä.pdf
- Kyläsuunnitelma, Partakko.pdf
- Kyläsuunnitelma, Näätämö-Sevettijärvi
- Kyläsuunnitelma, Nellim.pdf
- Kyläsuunnitelma, Menesjärvi.pdf
- Kyläsuunnitelma, Keväjärvi.pdf
- Kyläsuunnitelma, Akujärvi.pdf
- Kyläsuunnitelma, Koppelo.pdf
- Kyläsuunnitelma Inarin KK.pdf
- Kyläsuunnitelma, Kaamanen.pdf
Kyläkohtaiset kärkihankesuunnitelmat
Nordica on toimittanut kyläkohtaiset kärkihankesuunnitelmat asianomaisille kyläyhdistyksille.
Kärkihankeraportti (pdf)
Hankkeessa painatettiin myös yksi kärkihankeraporttivihkonen, jossa on tiivistettynä yksiin kansiin kaikkien hankkeesa olevien kyläyhdistysten kyläkohtainen kärkihanke eli yksi investointikohde per kyläyhdistys. Voit lukea raportin myös tästä (pdf):