Miksi investoisit Inariin?
Inari on matkailukunta ja luonto on sen vahva valttikortti. Inari, Saariselkä, Kakslauttanen, Kiilopää ja ympäröivät kohteet tarjoavat yhteensä 15 000 vuodepaikkaa. Matkailu on hyvin kansainvälistä ja ulkomaisten yöpymisten osuus on lähes 60%. Matkailuelinkeino myös kasvaa koko ajan ja houkuttelee uusia investointeja alueelle. Ajantasaiset majoitus- ja matkailutilastot löytyvät Visitory-sivustolta.
Puhtaasta ja arktisesta luonnosta tulevat inarilaiset luonnontuotteet, poronliha ja Inarijärven siika, ovat tunnettuja korkeasta laadustaan. Inarin kunnan positiivinen imago houkuttelee alueelle matkailualan osaajien lisäksi myös puhdasta luontoa arvostavia huippuosaajia ja kunnan väkimäärä onkin ollut viimeiset vuodet positiivisesti kehittyvä. Tämä on johtanut positiiviseen ongelmaan sillä kaikille halukkaille tulijoille ei ole tarjolla asuntoja. Inarin kunta onkin loistava kohde sijoittaa uudisasuntojen rakentamiseen. Inarin kunnan kaavoituskatsaus löytyy täältä.
Inarissa on pitkään panostettu kylmäteknologiaan sekä rengastestaukseen, ja panostukset tuottavat tulosta. Kansainvälisesti tunnetut rengas- ja autobrändit tekevät kylmätestausta Inarissa huippuluokan testauskeskuksissa. Ympärivuotiset talviolosuhteet arktiseen testaustoimintaan löytyvät UTAC Ivalon (entinen Test World) halleista.
Pohditko millaisia bisnesmahdollisuuksia Lapissa on? Tutustu Lapin kasvulukuihin, bisnesmahdollisuuksiin ja yritysten menestystarinoihin Lapland.fi-sivustolla.
Lisätietoja: yrityspalvelut@inari.fi