Saariselkä kansainväliseksi pyöräilykohteeksi -hanke

Hankeaika 1.1.2020-31.3.2022

Lappi on profiloitunut maailmanlaajuisesti vetovoimaisena arktisena luonto- ja elämysmatkailukohteena. Yhdessä Lapin kohteet ovat ottaneet selkeän suunnan kohti kestävää ja vastuullista matkailua. Matkailu Lapissa on kuitenkin hyvin sesonkipainotteista talven ollessa kiireistä ja kesän hiljaisempaa. Tämä näkyy selkeästi Saariselälläkin. Saariselällä ulkomaisten asiakkaiden määrä on suuri talvisesongin aikana mutta tultaessa kesäkaudelle tapahtuu huikea pudotus. Hankkeen tavoitteena on luoda uutta liiketoimintaa koko lumettomalle ajalle, lisätä majoituskapasiteetin ja palveluiden käyttöastetta sekä alueen elinvoimaisuutta vahvistamalla rakentaa ympärivuotista kohdetta. Kehitystyö edistää siten myös matkailun sosiaalista, ekologista ja taloudellista kestävyyttä. Toimenpiteitä toteutetaan yritys-, matkailualue- ja kuntatasolla.

Kaksi pyöräilijää avotunturissa. Kuva Henrik Morkel

Kesäajan kasvuun vaikuttaa voimakkaasti erilaisten reittien kehittäminen, niitä tukevan infrastruktuurin (pyöräilyssä esim. pyöräparkit, pumptrackit ja tekniikkaradat sekä reittien lähtöpisteet) kehittäminen sekä niitä tukevien palveluiden ja tuotteiden kehittäminen. Urho Kekkosen kansallispuiston reitteihin, maastopyöräilyreitteihin ja esimerkiksi alamäkiajomahdollisuuksiin onkin panostettu eri organisaatioiden toimesta ja niitä on myös jonkin verran tuotteistettu.
Saariselällä ei ole tarkemmin mietitty millaisena kohteena Saariselkä voisi profiloitua pyörämatkailijan näkökulmasta eri markkina-alueilla, kesän tuotteistamista on tehty vähäisessä määrin ja näin myös kesän markkinointi on jäänyt hajanaisiksi toimenpiteiksi.

Tämän hankkeen aikana määritellään Saariselän pyörämatkailun potentiaaliset kohderyhmät ja markkinat, USPit ja mitä Saariselkä voi heille tarjota. Tämän perusteella määritellään tuotteistamisen raamit ja konseptoidaan tuotteet kullekin valitulle markkina-alueelle asiakkaan ostopolun eri vaiheita varten. Olemassa oleva reitti-informaation digitalisoidaan ja jaetaan mahdollisimman laajasti potentiaalisten asiakkaiden käytettäväksi. Hankkeen aikana toteutetaan media- ja matkanjärjestäjien tutustumismatkoja Saariselälle, järjestetään potentiaalisilla markkina-alueilla yhteisiä myyntikäyntejä ja osallistutaan kansallisiin pyörämatkailun kehittämistoimenpiteisiin, seminaareihin ja workshoppeihin. Hankkeessa tehdään kansainvälisillä markkina-alueilla markkinakampanjoita valituissa kanavissa. Rullaava toimintasuunnitelma mahdollistaa toimenpiteiden jatkuvan arvioinnin ja kohdentamisen juuri oikeisiin toimenpiteisiin.

Hanketta rahoittaa Lapin liitto aluekehitysohjelmasta. Hanke kesto on 2 v 3 kk ja budjetti on noin 189.000 euroa. Hanketta on valmisteltu yhdessä alueen yritysten kanssa asiantuntijan johdolla.

Hankkeen ohjausryhmä 

  • Inarin kunta / Jaana Seipiharju puheenjohtaja (varalla Tanja Sanila)
  • Pyöräilykuntien verkosto ry / Matti Hirvonen
  • Inari-Saariselkä Matkailu Oy / Marja Kumpuniemi varapj.
  • Saariselän hoito-osuuskunta / Reima Idström
  • Yritysedustaja / Mervi Savolainen Suomen Latu Kiilopäältä
  • Yritysedustaja / Juhani Kaave Lapland Safaris Saariselästä
  • Lapin liitto, rahoittajan edustaja, Anne Kenttäkumpu
  • Inarin kunta, asiantuntijajäsen Marja Männistö
  • Hankekoordinaattori toimii ohjausryhmän pöytäkirjanpitäjänä ja esittelijänä

Hankeen tuotokset

Loppuraportti (pdf)
Open Fell Biking, Kesän 2022 maastopyöräilyreittikartta (pdf)
Open Fell Biking -reittikuvaukset (pdf)
Opintomatkakuvaus, lokakuu 2021 (pdf)
Open Fell Biking -brändikäsikirja (pdf)
Open Fell Biking  -tuotemanuaali (pdf)
Open Fell Biking -logot. Yritykset saavat käyttää Open Fell Biking -logoa Saariselän ja Inarin pyöräilymatkailua markkinoitaessa.

Hankkeen hallinnoija

Inarin kunta / Yritys- ja kehittämispalvelut
yrityspalvelut@inari.fi

Rahoittajat

Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: