Arctic Light International Events -tapahtumahanke 1.1.2016-31.1.2018

Lapin liiton EAKR-rahoitteisen Arctic Light -tapahtumahankkeen suunnittelu lähti liikkeelle Inari-Saariselkä matkailualueen yrittäjien tarpeista ja tavoitteista. Yrittäjät halusivat lähteä yhdessä kehittämään alueen tapahtumatuotantoa sesonkien ulkopuolelle, kansainvälisten matkailijoiden tarpeiden mukaisesti.

Kuvassa on vaeltajia Kiilpään polulla keskiyön auringossa. kuva:  Juha Kauppinen.

Kaksivuotisessa hankkeessa pyrittiin nostamaan Inari-Saariselkä matkailualueen profiilia tapahtumakeskuksena, pidentämään lyheneviä matkailusesonkeja sekä tuomaan esille paikallista yrittäjyyttä aktiivisen tapahtumatuotannon kautta. Yhtenä hankkeen tavoitteista oli luoda alueelle 1-5 uuden vuosittain järjestettävän kansainvälisen tapahtuman konseptit. Yhdessä alueen yrittäjien kanssa luotiin Charms of Arctic -tapahtumabrändi, joka sisältää kolme teemallista tapahtumakokonaisuutta: Auroras, Outdoor Passion ja Wild Food. Hankesuunnitelman mukaisesti hankkeen aikana päätettiin lähteä toteuttamaan Charms of Arctic Auroras -festivaalia testimuodossa marraskuussa 2017. Tapahtumabrändin teemat tukevat vähähiilisyyttä uusien tuotteiden suunnittelussa ja ne liittyvät alueen luontobrändiin sekä vetovoimatekijöihin.

Hankkeen päätapahtumana toteutettiin kaksi kansainvälistä valokuvaustapahtumaa 'Nightless Night Photography Workshop' kesällä 2016 ja 2017. Molempina vuosina tapahtuman teema oli valokuvaus ja sosiaalinen media. Tapahtuman aikana järjestettiin luentoja, työpajoja ja kuvausretkiä Saariselän ympäristössä. Tavoitteena oli saada tapahtumasta vuosittain järjestettävä tapahtuma ja kesällä 2018 tapahtuman järjestämistä jatkaa Inari-Saariselkä Matkailu yhteistyössä alueen yritysten kanssa. Tapahtuma järjestetään Inarissa ja teemana on valokuvaus ja Instagram. Tapahtuma kulkee nimellä: Inari Nightless Night - Instagrammers Outdoor Bash. Tapahtuman kuvia löytää Instagramista tunnisteella #inarinightlessnight. Valokuvaustapahtuma tukee osaltaan Inari-Saariselkä matkailualueen kehittymistä ympärivuotiseksi matkailukohteeksi ja kesäsesongin nostamista talven rinnalle. Valokuvaustapahtuman nettisivut: www.nightlessnight.com

Yhdessä alueen yrittäjien kanssa luotiin Charms of Arctic -tapahtumabrändi, joka sisältää kolme teemallista tapahtumakokonaisuutta: Auroras, Outdoor Passion ja Wild Food. Hankesuunnitelman mukaisesti hankkeen aikana päätettiin lähteä toteuttamaan Charms of Arctic Auroras -festivaalia testimuodossa marraskuussa 2017. Tapahtumabrändin teemat tukevat vähähiilisyyttä uusien tuotteiden suunnittelussa ja ne liittyvät alueen luontobrändiin sekä vetovoimatekijöihin.

           

 

Lisäksi hankkeen aikana kehitettiin alueen matkailijoille tarkoitettua tapahtumakalenteria. Erityisesti kalenterin englanninkielistä sisältöä kehitettiin ja lisättiin. Myös alueen tapahtumien koordinoinnissa on avustettu, silloin kun tavoitteena on ollut kehittää tapahtuman sisältöä ja viestintää kansainvälisille asiakkaille. Nämä toimet ovat vahvistaneet yritysten välistä yhteistyötä sekä nostaneet alueen profiilia tapahtumakeskuksena.

Hankkeen budjetti oli 163 108 euroa. Rahoitusta saatiin Lapin liiton Euroopan aluekehitysrahaston (70 %) ohella Elinkeinot & kehitys Nordicasta (23,9 %) sekä Inari-Saariselkä Matkailu Oy:stä (6,1 %). Hankkeen hankekoordinaattorina toimi inarilainen Johanna Alatorvinen.

Valokuvia hankkeen aikana järjestetyistä tapahtumista löydät täältä.

Kuvassa on kaksi valokuvaajaa keskiyön auringossa Kiilpäällä. Kuvaaja Juha Kauppinen

 

Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: