Inarijärven toiminta-alueelle valmistui kestävän matkailun toimintamalli

14.12.2020

Inarijärven aarteet -kansainvälisen kestävän matkailun toimintamalli -hankkeen päätavoitteena ollut Inarijärven alueen kestävän matkailun toimintamalli on valmistunut. Toimintamallissa on määritelty alueen toimijoiden yhteiset pelisäännöt, kehittämisen kärjet ja toimenpiteet. Lisäksi toimintamallin osaksi on muodostettu paikallinen kestävän matkailun verkosto, Arctic Network –verkosto, jonka jäsenyritykset ja –toimijat sitoutuvat toimintamallissa määriteltyihin yritys- ja palvelutoiminnan pelisääntöihin sekä alueen pelisääntöihin. Verkostoa kehitetään ja sen kriteerejä tarkennetaan jatkossa.

Lisäksi toisena päätavoitteena oli kestävän kehityksen tiedon ja ymmärryksen jakaminen, ja siihen suunnitellut 10 infoluentoa kestävän kehityksen eri osa-alueista on myös pidetty. Yhteensä infoluentomateriaalia on järjestetty n. 30 tunnin laajuudelta. Infoluennot ovat olleet avoimia kaikille alueen toimijoille ja jatkoa varten infoluentotallenteet konvertoidaan videotiedostoiksi katselemisen helpottamiseksi. Hankkeen aikana on myös luotu Inarin kunnan nettisivuille kestävän matkailun osio, jota päivitetään ja kehitetään eteenpäin.

Hankkeen yhtenä tavoitteena on ollut paikallisyhteisön kuuleminen ja osallistuttaminen toimintamallin luomiseen, mitä on tehty pääasiassa kylätilaisuuksissa. Hankkeen aikana on järjestetty neljä kylätilaisuutta, helmikuussa 2020 Inarin kirkonkylällä, syyskuussa 2020 Nellimissä ja joulukuussa 2020 on pidetty loput kaksi kylätilaisuutta etäyhteydellä koronasuositusten mukaisesti. Lisäksi paikallisyhteisölle on pidetty kaksi kyselykierrosta, toinen keväällä ja toinen syksyllä 2020, koskien matkailun vaikutuksia sekä tulevaisuuden näkymiä paikallisten näkökulmasta. Hanketyöryhmässä on myös ollut mukana kaksi Inarijärven rantojen kyläyhdistystä, Paatsjoen Nellimin sekä Inarin kirkonkylän kyläyhdistykset.

Hankkeessa on käsitelty kestävän kehityksen eri osa-alueista sosiaalista, kulttuurista, ekologista ja taloudellista kestävyyttä. Alun perin toiminta-alueeksi valikoitui Inarijärvi ja sen vaikutuspiiri alueen toimijoiden ollessa hankesuunnittelun ja toimenpiteiden ideoijina. Alueen toimijat ilmaisivat tuolloin keskeisimmäksi tarpeeksi kestävän matkailun toimenpiteiden jalkauttamisen käytäntöön. Mukana on ollut 25 paikallista mikro- ja pk-matkailuyritystä sekä kaksi kyläyhdistystä Inarijärven rannoilta. Lisäksi hanketyöryhmään on kuulunut paikallisia kehittäjätahoja, kuten Metsähallitus, sekä paikallisia saamelaisen kulttuurin ylläpitäjiä, kuten Saamelaiskäräjät, Saamelaiskulttuurikeskus Sajos ja Saamelaismuseosäätiö.

Inarijärven aarteet –hanke käynnistyi 1.11.2019 ja päättyy 31.12.2020. Hankkeen budjetti on ollut
81 055,69 euroa ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston tuki on kanavoitunut alueelle Leader Pohjoisin Lapin kautta. 

LINKIT

- Toimintamalli  2020-2035 (pdf-versio)
- Arctic Inari Network -logo (jpg- versio)
- Lehdistötiedote 14.12.2020 (pdf-versio)

- Inarin kunnan kotisivuilla olevat  Inarijärven aarteet -hankkeen ja kestävän matkailun sivut
- Inari-Saariselkä Matkailun kotisivuilla "Vastuullisia uutisia" -tiedote

Lisätietoa Inarin kunta, kehittämiskoordinaattori Marja Männistö, marja.mannisto@inari.fi , www.inari.fi

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 
Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: