Iltapäivätoiminta

Peruskoulujen yhteydessä toimii iltapäiväkerhot, joissa tarjotaan lakisääteistä koululaisten iltapäivätoimintaa esikoululaisille ja 1-2-luokkien oppilaille. Oppilaat, joille on tehty erityistä tukea koskeva päätös, ovat oikeutettuja iltapäivätoimintaan koko perusopetuksen ajan. Iltapäivätoiminnan keskeisenä tarkoituksena on tukea lapsen kasvua ja kehitystä sekä tukea myös perhettä ja koulua niiden kasvatustehtävässä. Iltapäivätoimintaa ohjaavat koulunkäynninohjaajat. 

Koulun iltapäivätoiminta on maksullista. Maksu määräytyy sen mukaan, osallistuuko lapsi toimintaan osa- vai kokoaikaisesti. Iltapäivätoimintaan haetaan aina edellisen lukuvuoden keväänä koulun nettisivuilta löytyvällä lomakkeella. 

Inarin koulu

Ivalon koulu

Sevettijärven koulu

Inarin seurakunta järjestää 1.-4.-luokkalaisille maksutonta iltapäiväkerhoa tiistaisin ja torstaisin Ivalon kirkolla. Kirkon iltapäiväkerhoa ohjaavat lastenohjaaja sekä nuorisotyönohjaaja.

Kirkon iltapäiväkerho

Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: