Tukea vanhemmuuteen

Lapsen saaminen ja perheeksi tulo on merkittävä elämänmuutos. Vanhemmuuden vastuiden ja ajatusten jakaminen puolison tai muun läheisen kanssa usein helpottaa muutokseen sopeutumista ja uusien roolien omaksumista. Vanhemmuuden haasteet näkyvät eri tavalla eri-ikäisten lasten kanssa. Lapsiarjessa ja elämäntilanteiden muuttuessa voi tarvita tukea vanhemmuuteen ja parisuhteeseen. Neuvoja, tukea ja apua kannattaa hakea rohkeasti ennen, kuin omat voimavarat ovat liian vähissä tai perheen tilanne kriisiytynyt.

Lapsen ikään kuuluu erilaisia vaiheita, jotka haastavat vanhempia. Joskus näistä haasteista selvitään helpommin, joskus tarvitaan apua ja tukea. Vanhemman sen hetkinen elämäntilanne ja voimavarat vaikuttavat myös tilanteista ja haasteista eteenpäin pääsemiseen. Joskus jo asian jakaminen jonkun kanssa helpottaa ja asioista kannustetaankin puhumaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja mahdollisesti pieneltäkin tuntuvasta asiasta. Vanhemmuuden erilaisiin hetkiin ja tilanteisiin on saatavilla tukea.

Alle kouluikäisten lasten vanhemmille

  • Neuvolan perheohjaaja (äitiys- ja lastenneuvola)
    • Mm. Arjen sujuminen, vanhemmuuden tuki, imetysohjaus sekä muut erilaiset huolenaiheet raskaus- ja pikkulapsiaikana
    • Asiakas voi ottaa itse yhteyttä, puhelinnumero tai jättää soittopyynnön neuvolasta/varhaiskasvatuksesta
  • Inarin kunnan imetystukiäiti
    • Imetykseen liittyvät huolenaiheet
    • Asiakas voi ottaa itse yhteyttä tekstiviestillä puh. 040 509 0478 tai jättää soittopyynnön neuvolasta
  • Vauva- ja pikkulapsiperheiden avopalvelu
    • Esimerkiksi uniohjausta ja lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksen tukemista

Kaikenikäisten lasten ja nuorten vanhemmille

  • Psykiatrinen sairaanhoitaja (mielenterveystoimisto)
    • Keskustelutuki ja apu erilaisissa mielialaan liittyvissä asioissa, kuten synnytyksen jälkeinen masennus
    • Asiakas voi itse ottaa yhteyttä
    • Ajanvarausnumero puh. 040 653 0688, soittoaika arkisin kello 12 - 13
  • Saamelainen psykososiaalisen tuen yksikkö Uvjj, UvjÂ, Uvja
    • Saamelaiskulttuurin mukaisia ja saamenkielisiä maksuttomia mielenterveyspalveluita
    • Neuvoa, tukea ja kriisityötä omalla äidinkielellä (pohjoissaame, inarinsaame, koltansaame, suomi)
    • Asiakas voi ottaa itse yhteyttä, puhelinnumero 040 663 8882
  • Lapsiperheiden sosiaalipalvelut
    • Apua esimerkiksi perheen arjen haasteisiin, vanhempien jaksamiseen, haasteisiin lapsen kasvatuksessa, taloudelliseen toimeentuloon ja erotilanteisiin
  • Lapin ensi- ja turvakoti

Digi- ja etäpalveluita

  • Apua huoliin -chatissä voi keskustella perheiden parissa työskentelevän ammattilaisen kanssa
  • Enjaksa.fi Verkkopalvelu lasten ja nuorten vanhemmille
  • Väestöliiton Perhepulma - Apua ja tukea lapsiperheille tarjoaa tukea vanhemmuuteen, lasten kasvatukseen, ihmissuhteisiin tai seksuaalisuuteen liittyviin huoliin. Saat suoran yhteyden Väestöliiton ammattilaisiin esimerkiksi chatin tai puhelun kautta. Sivustolta löytyy myös erilaisia verkkokursseja vanhemmille parisuhteen tueksi sekä kyselypalstan johon voit lähettää itse kysymyksen ja tutustua muiden vanhempian kysymyksiin ja saamiin vastauksiin.
  • MLL vanhempainpuhelin, chat, nettikirje

Hyödyllisiä linkkejä

  • MML:n vanhempainnetti tarjoaa mm. tietoa lapsiperheiden elämästä, vinkkejä arkeen sekä tukea perheiden huoliin.
  • Väestöliitto tarjoaa monipuolista tietoa perheille ja perheiden tueksi, mm. kehotunnekasvatukseen liittyen.
  • Neuvokas perhe tarjoaa vinkkejä ja ideoita perhearjen hyvinvointiin mm. syömiseen, liikkumiseen, lepoon, ruutuaikaan ja lapsen kehotyytyväisyyteen liittyen. Sivustolta löytyy tietoa vauvaa odottavasta perheestä alakouluikäisten lasten perheeseen.
  • Vanhempien akatemia tarjoaa valtakunnalista tukea vanhemmuuteen 0-16-vuotiaiden lasten vanhemmille erilaisin toimintamuodoin henkilökohtaisista tapaamisista teemaryhmiin, toiminnallisiin perhekursseihin, parisuhdekursseihin, eroauttamiseen sekä asiantuntijaluentoihin.
  • Suomen monikkoperheet ry tarjoaa tukea, vertaistukea ja tietoa kaksosten, kolmosten ja nelosten perheille
  • Yhden vanhemman perheiden liitto eli YVPL apua, tukea ja tietoa yhden vanhemman perheille. Mm. tietoa erossa huomioitaviin asioihin, luentoja, koulutuksia, infoja...
  • Sateenkaariperheet ry edistää perheiden moninaisuuden huomiointia yhteistkunnassa ja tarjoaa mm. tietoa, neuvontaa ja tukea sateenkaariperheille sekä järjestää erilaisia tapahtumia.

Vanhemmuuden webinaarit

Lapin perhekeskuskoordinaattorit järjestävät kuukausittain avoimia webinaareja lasten ja nuorten vanhemmille. Webinaareissa on vaihtuva aihe, josta alustuksen pitää perhekeskusverkoston ammattilainen. Alustuksen jälkeen webinaarissa on mahdollisuus kysyä ja keskustella. Webinaarit järjestetään Teams-sovelluksessa. Osallistua voi nimettömänä.

Webinaarit järjestetään aina joka kuukauden toinen tiistai klo 18-19. Osallistumaan pääsee kuvaa klikkaamalla tai tästä linkistä. 

Kevätkauden 2024 teemat:
 

  • 14.5. Seksuaalikasvatus

    Kevään viimeinen vanhemmuuden webinaari on 14.5. klo 18-19. Webinaarin aiheena on alle kouluikäisen lapsen kehotunnekasvatus ja siellä kuullaan lapsen seksuaalikasvatuksesta ja -terveydestä ikäkausittain. Aiheesta alustamassa ovat terveydenhoitajaopiskelijat Maarit Hagelin ja Piia Talvitie. Tervetuloa mukaan kuulemaan ja keskustelemaan!
Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: