Lapsiperheiden sosiaalipalveluista saa tukea perheen arkeen

Perheiden sosiaalipalveluista saa tukea esimerkiksi arjessa jaksamiseen ja haasteisiin lasten kasvatuksessa Lapsiperheiden sosiaalityö on ennaltaehkäisevää työtä, joka tukee perheen arjen sujumista.  Lapsiperheiden sosiaalipalveluissa tuetaan sekä lapsen että vanhempien hyvinvointia. Sosiaalipalveluihin voi olla yhteydessä perhe itse tai kuka tahansa läheinen tai viranomainen, joka on huolissaan lapsen tai perheen hyvinvoinnista. Kaikissa lasta koskevissa sosiaalihuollon toimissa huomioidaan aina ensisijaisesti lapsen etu.

Sosiaalipalveluja järjestetään tuen tarpeen mukaan. Tuen tarpeita voivat olla
  • jokapäiväisen elämän tuki
  • asumisen tuki
  • taloudellinen tuen tarve
  • äkillinen kriisitilanne
  • lähi- ja perheväkivallasta ja kaltoinkohtelusta aiheutuva tuen tarve
  • sosiaalisen syrjäytymisen torjuminen ja osallisuuden lisääminen
  • lapsen tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin turvaaminen
  • päihteiden ongelmakäytöstä, mielenterveysongelmasta tai muusta vammasta, sairaudesta aiheutuva tuen tarve
  • muuhun toimintakykyyn liittyvä tarve
  • tuen tarpeessa olevien henkilöiden omaisten ja läheisten tukeminen

Miten perheiden sosiaalipalvelut voivat auttaa?

Yhteydenoton tai ilmoituksen saavuttua sosiaalipalveluihin, alkaa palvelutarpeen arviointi. Sen aikana selvitetään, minkälaista tukea lapsi tai perhe mahdollisesti tarvitsee. Palvelujen tarvetta arvioidaan, jotta lapsi tai perhe saisi sopivan avun. Arvioinnin jälkeen päätetään, aloitetaanko asiakkuus perheiden sosiaalipalveluissa tai lastensuojelussa. Sosiaalipalveluiden tarjoamien tukitoimien avulla pyritään lisäämään perheen omia voimavaroja ja auttamaan selviytymään arjen haasteista. Perheiden elämään liittyviä ongelmatilanteita ratkaistaan esimerkiksi sosiaalityön tai sosiaaliohjauksen avulla. Muita tarjottavia palveluita voivat olla esimerkiksi perhetyölapsiperheiden kotipalvelu tai tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta


Lastensuojelu auttaa ja tuo turvaa

Lapsella on oikeus erityiseen suojeluun, turvalliseen ja virikkeitä antavaan kasvuympäristöön sekä tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen. Lapsen kasvatus ja hoito ovat vanhempien vastuulla. Yhteiskunnan tehtävänä on kuitenkin huolehtia siitä, että vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia tuetaan riittävän varhain ja tarkoituksenmukaisin toimin. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät auttavat ja tukevat lasta ja hänen perhettään, jos lapsen kotiolot eivät ole riittävän turvalliset, vanhemmat laiminlyövät lapsen hoitoa tai lapsi omalla toiminnallaan vaarantaa hyvinvointiaan. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöihin voi olla yhteydessä kuka tahansa, joka on huolissaan lapsen ja perheen tilanteesta.

Miten lastensuojelu voi auttaa?

Lastensuojeluilmoituksen tai yhteydenoton saatuaan sosiaalityöntekijän velvollisuutena on selvittää, edellyttävätkö ongelmat lastensuojelun toimia. Suurin osa lastensuojelutyöstä on avohuollon työskentelyä ja tukea, kuten esimerkiksi tehostettua perhetyötä. Lasta ja hänen perhettään tuetaan, niin että lapsen on turvallista kasvaa ja kehittyä omassa kodissaan. Sosiaalityöntekijä arvioi yhdessä lapsen ja hänen perheensä kanssa, kuinka lapsi tulee parhaiten autetuksi. Lastensuojelun työtä tehdään verkostomaisesti yhteistyössä perheen ja tarvittavien viranomaisten kanssa.

Avohuollon tuki on suurimmalle osalle perheistä riittävä. On kuitenkin tilanteita, joissa lapsen etu vaatii kiireellisiä toimia. Kiireellinen sijoitus on tehtävä, jos lapsen huolenpidossa on äkillinen puute tai selkeästi uhkaava vaara. Huostaanotto ja sijaishuolto ovat lastensuojelussa viimesijaisia keinoja turvata lapsen kasvu ja kehitys. Niihin turvaudutaan vain, jos kodin olosuhteet tai lapsen käyttäytyminen uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä ja kehitystä.

Sijaishuollon päättymisen jälkeen järjestetään jälkihuoltoa. Sen tavoitteena on tukea nuorta itsenäiseen elämään.


Yhteydenotto sosiaalipalveluihin

Yhteyden lastensuojeluun tai lapsiperheiden sosiaalipalveluihin saa soittamalla, sähköpostilla tai sähköisten kanavien kautta. Lastensuojelu- tai huoli-ilmoituksen voi tehdä myös alta löytyvällä lomakkeella ja toimittaa sosiaalitoimistoon kunnantalolle. Ilmoituksen tai yhteydenoton voi tehdä kuka tahansa, joka on huolissaan lapsen ja perheen tilanteesta. Myös lapsen vanhemmat tai lapsi itse voivat olla yhteydessä perheiden sosiaalipalveluihin. Viranomaisilla on velvollisuus ilmoittaa lapsesta, jonka tilanne vaatii lastensuojelun tarpeen selvitystä.

Lastensuojeluilmoitus tehdään ensisijaisesti sähköisessä palvelussa tai kiireelliset ilmoitukset puhelimitse sosiaalipäivystykseen.

Yhteystiedot
soittoaika maanantai - perjantai klo 9-10
 
Lapsiperhdeiden sosiaaliohjaaja
Salla Riekki, puh. 040 186 4349
 
Lapsiperheiden sosiaalityöntekijä
Tytti Kyrö, puh. 040 1547616
 
Lastensuojelun sosiaalityöntekijä
Hanne Lappi, puh. 0400 357 827
 
Perhetyöntekijä-sosiaaliohjaaja
Mirette Granlund, puh. 040 583 2134
 
Perhetyöntekijä-sosiaaliohjaaja
Ida Tsatloglou, puh. 040 672 5265
 

Perheoikeudelliset palvelut

Perheoikeudelliset palvelut ovat perheen apuna esimerkiksi silloin, kun vanhemmat eroavat. Palveluista saa apua lasta koskevien sopimusten ja selvitysten kanssa esimerkiksi vanhemmuuden selvittämiseen, lapsen huoltoon ja tapaamisiin sekä elatukseen liittyen. 

Perheoikeudellisiin palveluihin voi olla yhteydessä esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:
  • harkitsette eroa tai olette päättäneet erota ja haluatte saada tietoa lasta koskevista sopimusasioista
  • haluatte muuttaa aiemmin vahvistettua lasta koskevaa sopimusta tai jatkaa sitä määräajan päättymisen takia
  • haluatte ohjausta ja sovittelevaa neuvotteluapua lasta koskevien sopimusten noudattamiseen liittyen
  • lapsen vanhemmuus tulee selvittää (isyyden tai äitiyden tunnustamisen voi tehdä raskausaikana myös äitiysneuvolassa)
  • lapsen elatuksesta tulee tehdä sopimus

Perheoikeudellisten palveluiden työntekijä on lastenvalvoja. Lastenvalvoja työskentelee Inarin kunnan lisäksi Utsjoen ja Vuotson alueelle. Yhteyden lastenvalvojaan saa puhelimitse.

Yhteystiedot
Lastenvalvoja Marita Häkkinen
puh. 0403522373
soittoaika maanantai - torstai klo 9-10

Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: