Ihana elämä! Arja Kotirannan huovutustöitä ja maalauksia Ivalon kirjastossa 26.9.2025 saakka
29.07.2025

Ivalon kirjastossa on avautunut Arja Kotirannan syysnäyttely otsikolla Ihana elämä! Näyttely on läpileikkaus Kotirannan elämäniloa pursuavista ja koskettavistakin maalauksista, huovutustöistä ja valokuvista. Kulttuurin monitoiminainen Arja Kotiranta tunnetaan optimistisesta asenteestaan. Runotytöksikin häntä on tituleerattu, sillä Kotiranta on kirjoittanut ajan saatossa neljä Lappi-aiheista runoteosta, sekä tehnyt vuosien varrella lukuisia erilaisia kuva-runotuotteita. Kotirannan viimeisin kirja on kuitenkin koko perheen tositarina pahoin haavoittuneesta harakkapojasta Resu-Pekasta, jonka selviytymistarinan voi lukea kirjasta "Pyrstötön - Resun tarina". Myös tässä näyttelyssä on osio, joka kertoo kuvin ja sanoin Resun taistelusta takaisin elämään. Resun lisäksi näyttelyssä voi kohdata monia muitakin siivekkäitä ystäviä ja ilmeikkäitä eläimiä, joten näyttelyssä on kivaa ihmeteltävää myös lapsille.
Kotiranta viihtyy mielellään Inarin maisemissa, erityisesti Kaamasen mökillä, ja hänen taidettaan on esillä myös Inarissa, Inari Campingin pihapiirin Taidekontilla.
Näyttely on avoinna pe 26.9.2025 saakka kirjaston aukioloaikoina:
ma-to 9-18, pe 9-17 (15.8.2025 asti)
ma-to 9-19, pe 9-17, la 9-15 (18.8. – 26.9.2025)
Lämpimästi tervetuloa!
Kuva: Maalaus "Together", sekatekniikka, Arja Kotiranta (2025)