Saariselälle suunnitellaan perheystävällistä Saariselkä Trail & Bike Parkia

16.06.2022

Saariselälle suunnitellaan perheystävällistä Saariselkä Trail & Bike Parkia (työnimi) syksyn 2022 aikana. EU:n maaseuturahasto myönsi Lapin Ely-keskuksen kautta Inarin kunnalle 40 000 euron hankerahoituksen Saariselän lähireittien kehittämiseksi. Näin pyöräilymatkailu ja perhematkailu kehittyy edelleen Inarin kunnassa. Hankkeen suunnittelutyö alkaa käytännössä elokuussa 2022. Pyöräilypuiston rakentaminen ei toteudu tämän hankkeen aikana vaan se on erillinen toimenpide.

Saariselän maastopyöräilyn lähialuereittien suunnitteluhanke on lähtöisin maaliskuussa päättyneen Saariselän pyöräilymatkailuhankkeen ja alueen matkailuyrittäjien aloitteesta. Pyöräilyssä nousevana trendinä on perheystävällisten trail- ja bike-parkkien rakentaminen. Hankkeen tavoitteena on kesämatkailun kasvattaminen lisäämällä alueen vetovoimaisuutta pyöräilykohteena niin kotimaisten kuin kansainvälisten lajista kiinnostuneiden ja pyöräilyä harrastavien keskuudessa, kesäajan työpaikkojen mahdollistaminen sekä lisääminen, perhematkailumahdollisuuksien lisääminen ja maastopyöräilykulttuurin juurruttaminen osaksi paikallisyhteisöä. Konkreettisena tavoitteena on Saariselkä Trail Parkin suunnitelmien tekeminen siten, että ne vastaavat mahdollisimman hyvin niin paikallisten kuin matkailijoiden tarpeisiin, ajan trendeihin harrastamisen helppouden ja hauskuuden yhdistämisessä turvallisuuteen ja ekologiseen maankäyttöön keskittäen pyöräilyä jo rakennetun laskettelukeskuksen alueelle, mikä tasoittaa käyttöpainetta mm. kansallispuistossa olevilla reiteillä ja tarjoaa ihmisille turvallisen ympäristön harrastaa pyöräilyä.

Hankkeen toimenpiteinä on työpajojen pitäminen alueen toimijoiden kesken, hankekoordinoijayrityksen hankinta, suunnittelukonsulttiyhtiön kilpailuttaminen ja valinta, suunnitelmien tekeminen, hankehallinnointi sekä tiedottaminen tuloksista. Työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä alueen yrittäjien, matkailun- ja alueen kehittäjien, maanomistajien ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Hankkeen tuotoksina syntyy suunnitelmat seuraavista reiteistä: Flow reitit nousureitteineen, Lasten reitit, Taitoalue, Pumptrack, alustavat rakennetyypit, hankesuunnitteluraportti ja tavoitehinta-arvioraportti sekä hankinnan konsultointi, hankintaasiakirjojen läpikäynti ja kommentointi.

Saariselän maastopyöräilyn lähialuereittien suunnitteluhanke on saanut 40 000 euron rahoituksen Lapin Ely-keskuksen kautta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (Eurooppa investoi maaseutualueisiin). Hankkeen toteutusaika on 1.7.2022 - 28.2.2023. Hanke on toteutettava rahoituspäätöksessä hyväksytyn suunnitelman, kustannusarvion ja rahoitussuunnitelman mukaisesti.

Inarin kunta on avannut avoimen tarjouskilpailun Trail Parkin suunnittelijan ja hankekoordinaattorin hankkimiseksi. Tarjouskilpailu on avoinna Cloudia-tarjouspalvelussa ja Hilma-hankintapalveluissa.

Lisätietoa: Inarin kunta, elinkeinojohtaja Samuli Mikkola, samuli.mikkola@inari.fi

Lue lisää hankkeesta

 

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 
Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: