Make Inari Your Home -videoilla ulkomailta muuttaneet kertovat ajatuksiaan inarilaisuudestaan

10.09.2021

Miten ja miksi tulit Inariin? Mikä sai sinut jäämään tänne? Millaista on sinun arki ja vapaa-aika Inarissa? Millaista on työskennellä Inarissa tai millaista on olla yrittäjänä Inarissa? Ja millainen on mielestäsi inarilainen elämäntapa? Inarin kunnan hallinnoimassa Sujuvasti arktiseen elämään (ns. asettautumispalvelut) -hankkeessa teetettiin viisi lyhyttä, 1-2 minuutin pituista, videota, joissa ulkomailta muuttaneet henkilöt kertovat kokemuksiaan Inarissa asumisesta. Videot ovat englanninkielisiä puheen ja tekstityksen osalta, koska hankkeen kohderyhmänä ovat vieraskieliset henkilöt.

Esiintyjämme

Keväällä 2021 hankkeen puitteissa jaettiin avointa kutsua, jolla haluttiin saada ulkomaalaisia Inarissa asuvia henkilöitä videon tekoon kanssamme ja kertomaan oman tarinansa. Työhön ryhtyivät ranskalainen Rachel, sveitsiläinen Anna, saksalaiset Josi ja Markus sekä sveitsiläinen pariskunta Partick ja Nyima. 

Ranskalainen Rachel on 29-vuotias ja hän tuli ensimmäisen kerran Inariin kuusi vuotta sitten vapaaehtoistöihin. Rachel on tehnyt täällä monipuolisesti matkailutöitä ja käy nyt Suomen kielen kurssia. Tutustu Racheliin videon kautta. 

Sveitsiläinen Anna on 29-vuotias ja hän on sunut Inarissa vuodesta 2018. Anna työskentelee hiihtokoulun esimiehenä Saariselällä. Tutustu Annaan videon kautta.

Saksalainen Josi toimii miehensä Markuksen kanssa yrittäjinä Inarissa. He muuttivat Inariin syksyllä 2019. Heidän yrityksensä toimii kestävän kehityksen ja vastuullisuuden periaatteiden mukaisesti. Tutustu Josin ja Markuksen elämään Inarissa.

 Sveitsiläiset Patrick ja Nyima muuttivat Inariin syksyllä 2020 ja he suunnittelevat yrittäjiksi ryhtymistä. Pariskunta liikkuu paljon luonnossa ja Inarijärvellä kesällä ja talvella. Tutustu myös Patrickiin ja Nyimaan videon kautta.

Lisäksi yhdessä lyhytvideossa on kooste kaikkien neljän mietteistä millainen on inarilainen elämäntapa. Avaa video tästä.

Sujuvasti arktiseen elämään -hanke 

Loppusuoralla olevan Sujuvasti arktiseen elämään –hankkeen tavoitteena on luoda toimintamalli kotouttamiselle ja asettautumispalveluille, ja sen toteuttamiseksi pilotoidaan käytännön toimenpiteitä sekä suunnitellaan perheen tukemisen ja työelämäpalvelujen saumatonta yhteentoimimista ottaen huomioon ympäröivä elinympäristö ja paikallinen väestö. Kehittämisen visiona on ”elä kuin inarilainen” eli kunnan näkökulmasta päämääränä on myös uusien asukkaiden saaminen kuntaan. Hankkeen avulla parannetaan työmarkkinoilla olevien maahanmuuttajien osaamista ja työmarkkinavalmiuksia. Toiminnassa paneudutaan eri palvelujen toimivuuden selvittämiseen ja varmistamiseen sekä palvelujen kohdentamisen problematiikkaan esimerkiksi palvelumuotoilun menetelmiä hyödyntäen. Toiminnassa käytetään monialaista yhteistyötä ja verkostomaista toimintaa. Hankkeessa testataan ja kehitetään erilaisia palvelu- ja tukirakenteita, yritysyhteistyötä sekä edistetään ammatillista ja alueellista liikkuvuutta eli tarvittaessa autetaan työntekijöitä löytämään työpaikka alueelta tai kunta- tai maakuntarajat ylittäen. Sosiaali- ja terveydenhuollon aloilla voidaan tavoitella myös pysyviä työsuhteita. Työperäisten maahanmuuttajien integroimiseksi hankkeessa kehitetään ja tuotteistetaan kotoutumista edistäviä malleja ja toimintatapoja ja edistetään palvelujen saatavuutta ja palvelutarpeiden tunnistamista. Hankkeen kautta voidaan miettiä pelisääntöjä paikallisyhteisön ja kansainvälisten työntekijöiden kohtaamisissa. Asettautumispalvelujen merkittävyys näyttäytyy sosiaalisessa kestävyydessä, asukkaiden yhdenvertaisessa kohtelussa ja asioiden sujuvuuden varmistamisessa.Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto Lapin Ely-keskuksen kautta (80 %) sekä Inarin kunta (20 %). Hanketta hallinnoi Inarin kunnan yritys- ja kehittämispalvelut. Hankeaika on 1.9.2019 – 31.10.2021 ja hankebudjetti on 150.746 euroa.

Lisätietoa: Inarin kunta, Sujuvasti arktiseen elämään -hanke, kehittämiskoordinaattori Marja Männistö, marja.mannisto@inari.f

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 
Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: