Oppisopimuskoulutus on joustava väylä uuteen ammattiin

10.03.2021

Inarilaiset ja Inarin kunnassa toimivat yritykset voivat hakea kunnalta oppisopimustukea, jonka suuruus on 200 €/opiskelija/kk. Tukea myönnetään perustutkintoon, ammattitutkintoon sekä lisäkoulutukseen ja sitä maksetaan vähintään kahdelta viikolta ja enintään kahden vuoden ajan. Tuen saannin kannalta on tärkeää, että opiskelijalla on sopimus oppisopimuskoulutuksesta koulutusta antavan oppilaitoksen kanssa. Tukea voi käyttää esimerkiksi yrityksen henkilöstön kouluttamiseen tai yrittäjän omaan kouluttautumiseen.

Hannu Alenius ja Sinikka AkujärviSinikka Akujärvi työskentelee Hannu Alenius Oy:ssä toimistotyöntekijänä sekä opiskelee oppisopimuksella liiketoiminnan perustutkintoa Saamelaisalueen Koulutuskeskuksessa (SAKK). Yrittäjä Hannu Alenius kuuli oppisopimuksesta Sinikalta itseltään ja piti ajatusta kouluttautumisesta työn ohella erittäin hyvänä. Sinikalle itselleen opiskelumuoto sopii mainiosti:

”Hain oppisopimuskoulutukseen, sillä opin paremmin tekemällä itse kuin istumalla koulun penkillä. Toki minulle räätälöidyistä liiketoiminnan perustutkinnon oppimateriaaleista on todella iso apu työn tekemisessä ja palaverit opettajani kanssa ovat kultaakin kalliimpia. Tämä on myös minulle taloudellisesti järkevin ratkaisu. Ihmisellä joka on ollut aina työelämässä, voi olla suuri kynnys lähteä opiskelemaan pelkällä opintotuella. Oppisopimus on siitä hyvä, että saat oikeaa palkkaa, uuden ammatin ja on hyvä mahdollisuus, että oppisopimuspaikkasi työllistää sinut valmistumisesi jälkeenkin. Itselleni tehtiin heti oppisopimuksen alkaessa vakituinen työsopimus, mikä on varsinkin näin korona-aikana aivan huippu juttu! ”

Parturi-kampaamo Hiuskammin yrittäjä Elina Hautalan tähtäimessä on oman osaamisen lisääminen yrittäjän ammattitutkinnon avulla:

Elina Hautala, oppisopimuskoulutettava”Oppisopimus on joustava tapa päivittää osaamista, kun työskentelee päätoimisena yrittäjänä. Sain yritysneuvonnasta vinkin, että Lapin Koulutuskeskus Redulla olisi tarjolla yrittäjän ammattitutkinto oppisopimustoteutuksena. Opinnot kestävät noin vuoden ja ne ovat opiskelijoille maksuttomia. Valtaosa opinnoista tapahtuu omassa yrityksessä työskennellen, mutta niihin kuuluu myös suurin piirtein kerran kuukaudessa olevat lähiopetuspäivät, joihin voi osallistua myös etänä. Luentojen, koulutukseen kuuluvan valmennuksen ja erilaisten tehtävien avulla pääsen kehittämään omaa liiketoimintaani. On hienoa, että opitun tiedon pystyy viemään heti käytännön tasolle!”

Lisätietoa oppisopimustuesta ja sen ehdoista löydät kunnan nettisivuilta:  https://www.inari.fi/fi/yritys-ja-kehittamispalvelut/yrittajan-inari/yrityskoulutuspalvelut/oppisopimuskoulutus.html

Yhteyshenkilö: Kehittämiskoordinaattori Marja Männistö / marja.mannisto@inari.fi, 0400-231 765

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 
Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: