Lisätietoa: Karanteeni, sitä vastaavat olosuhteet ja ohjeet yli 70-vuotiaille Inarin kunnassa (19.3.2020)

19.03.2020

Karanteeni, sitä vastaavat olosuhteet ja ohjeet yli 70-vuotiaille Inarin kunnassa (19.3.2020) ((pdf)

Hallitus on todennut tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Hallitus linjasi 16.3.2020 lisätoimenpiteistä koronavirustilanteen hoitamiseksi Suomessa. Linjattujen toimenpiteiden on tarkoitus suojata väestöä sekä turvata yhteiskunnan ja talouselämän toiminta. Linjaukset ovat voimassa 13.4.2020 saakka. Kaikkia pyydetään ottamaan huomioon tartuntariski ja omalla toiminnallaan estämään tautia leviämästä. Jokaisen on kiinnitettävä erityisesti huomiota ikääntyneisiin ja henkilöihin, joiden vastustuskyky on heikentynyt. Vastustuskyky voi heikentyä esimerkiksi perussairauksien, kuten diabeteksen tai sydän- ja verisuonisairauksien takia. Yli 70-vuotiaiden ja muiden riskiryhmässä olevien luona ei pidä vierailla. Yhteyttä voi pitää puhelimitse tai esimerkiksi Skypellä. Naapurit ja läheiset ihmiset ovat tärkeitä tukijoita arjen sujumiseksi poikkeusoloissa.

Mitä karanteeni ja eristys tarkoittavat?


KARANTEENI
on tartuntatautilain mukainen toimenpide, jolla voidaan hillitä tartuntatautien leviämistä. Karanteenilla tarkoitetaan terveen henkilön liikkumisvapauden rajoittamista, sillä osa infektioista voi tarttua jo ennen varsinaisia oireita. Karanteenilla estetään mahdollisen tartunnan leviämistä. Karanteeniin asettaminen ei tarkoita, että olisit saanut tartunnan. Kyseessä on varotoimenpide, jolla rajoitetaan kulkemistasi, kunnes tiedetään, onko altistuminen aiheuttanut tartunnan. Jos yksi perheenjäsen on karanteenissa, voi muu perhe toimia normaalisti.


ERISTYS
tarkoittaa jo tartunnan saaneen potilaan eristämistä terveistä. Eristys voidaan toteuttaa myös kotona. Tartuntatautilain (1227/2016) mukaan karanteeniin tai eristykseen voi määrätä tartuntataudeista vastaava lääkäri, Inarissa johtava lääkäri tai hänen sijaisensa. Virallinen päätös karanteenista tai eristyksestä toimitetaan Sinulle kirjallisena.

Mitä karanteenin ja eristyksen aikana saa tehdä ja mitä ei?

- Karanteeniin ja eristykseen määrätyn henkilön tulee pysytellä kotona. Kotiin ei saa kutsua vieraita.

- Jos muut perheenjäsenet eivät ole karanteenissa, he voivat toimia ja liikkua normaalisti.

- Ulkoilla karanteenin aikana saa, kunhan ei ole lähikontaktissa toisten ihmisten kanssa. Ulkoilmassa tulee pitää vähintään 2 metrin välimatka muihin ihmisiin.

- Sisätiloihin (kauppa, apteekki, terveyskeskus, työpaikka, päiväkoti, koulu, kirjasto, ravintola jne.) ei karanteenin ja eristyksen aikana saa mennä

- Muistathan hyvän käsihygienian! Älä koske paljain käsin porraskäytävän kaiteisiin tai ovenkahvoihin. Jos viet roskia tai postia, käytä käsineitä koskiessasi luukkuun tai kahvoihin.

- Yski oikein. Suojaa suu yskiessäsi puhtaalla nenäliinalla tai yski hihaan. Laita nenäliina kuivajätteeseen. Älä yski päin sellaisia pintoja, joita muut ihmiset voivat koskettaa. Virus voi säilyä pinnoilla muutamasta tunnista muutamaan päivään.

- Ruoka- tai apteekkiostosten tekemisessä kannattaa pyytää apua sukulaisilta tai naapureilta. Ostokset tulee jättää oven ulkopuolelle.


Maksuton asiointiapu:

Inarin kunta on linjannut, että järjestämme mahdollisuuksien mukaan kuljetusapua välttämättömiin
asiointeihin, kuten kauppa- tai pankkiasiointeihin yli 70-vuotiaille palvelua tarvitseville. Palvelu on maksuton 13.4.2020 saakka.

Jos tarvitsette kauppa-apua, kuljetusapua, keskusteluapua tai on muuta kysyttävää arkipäivään liittyvissä asioissa, voitte soittaa arkisin klo 8 – 15 välillä johonkin seuraavista numeroista:

Psykiatrinen sairaanhoitaja Marianne Ahonen Inarin kunta puh. 040 – 156 2036
Sosiaalityöntekijä Tiina Kanniainen Inarin kunta puh. 040 – 708 5208
Terveydenhoitaja Paula Kontsas Etelä-Inari puh. 040 – 512 4602
Terveydenhoitaja Jaana Vallivaara-Puttonen Etelä-Inari puh. 040 – 520 9245
Terveydenhoitaja Sirpa Aittokoski Etelä-Inari puh. 040 – 520 9246
Terveydenhoitaja Annika Leppälä Pohjois-Inari puh. 040 – 844 5482
Terveydenhoitaja Anne Kinnunen Sevettijärvi puh. 040 – 846 3078

Terveydenhoitajille soitetut puhelut ohjautuvat vastaajaan. Toimikaa vastaajan antamien ohjeiden
mukaisesti. Teille soitetaan saman päivän aikana takaisin. Voitte halutessasi ottaa yhteyttä myös
sähköpostitse, kaikkien sähköpostiosoite on: etunimi.sukunimi@inari.fi

Lasten hoitaminen vanhempien sairastuessa

Jos perhe on karanteenissa tai eristyksissä ja vanhemmat tai huoltajat sairastuvat niin, etteivät pysty hoitamaan lapsiaan tai joutuvat sairaalahoitoon, lasten hoitamiseen saa apua kunnasta.

Yhteystiedot vanhemmille lastenhoidon järjestämiseksi:
Varhaiskasvatusjohtaja Pirkko Saarela, puh. 040 744 1259 , pirkko.saarela@inari.fi
Perhepäivähoidonohjaaja Krista Känsälä, puh. 040 744 1210, krista.kansala@inari.fi

Sosiaalipäivystys vastaa kiireellisen sosiaalisen avun tilanteisiin virka-aikana klo 8-16 puh. 040 351 4150 ja virka-ajan ulkopuolella 040 726 6965.


Tartuntatautipäiväraha varmistaa toimeentulon karanteenin ja eristyksen aikana
Tartuntatautipäiväraha korvaa ansionmenetystä, jos Sinut on määrätty olemaan pois työstä. Voit saada tartuntatautipäivärahaa myös, jos alle 16-vuotias lapsesi on määrätty olemaan kotona tartuntataudin vuoksi. Tartuntatautipäivärahaa maksaa Kela. Kelan sivulla voit myös täyttää hakemuksen päivärahasta. (www.kela.fi/tartuntatauti). Jos teet työsi etätyönä eikä ansionmenetystä synny, et voi saada päivärahaa. Päivärahaa ei makseta myöskään loman ajalta.


Karanteenia vastaavat olosuhteet ulkomailta palatessa
Karanteenia vastaavissa olosuhteissa ei anneta virallista karanteenipäätöstä, vaan Sinun toivotaan noudattavan valtionhallinnon antamia ohjeita koronavirusepidemian hillitsemiseksi. Hallitus on ohjannut ulkomailta palaavat suomalaiset 2 viikon karanteenia vastaaviin olosuhteisiin. Tuolloin on tärkeää noudattaa annettuja ohjeita eikä altistaa ylimääräisiä ihmisiä mahdolliselle tartunnalle. Karanteenia vastaavissa olosuhteissa on samat toimintaohjeet ja rajoitukset kuin karanteenissa. Karanteenia vastaavat olosuhteet eivät ole peruste tartuntatautipäivärahan myöntämiselle.

Jos Sinut on määrätty karanteeniin tai sitä vastaaviin olosuhteisiin ja kotonasi on riskiryhmään kuuluvia (yli 70-vuotiaita, perussairauksia sairastavia tai sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökuntaa), pyritään karanteeniolosuhteet järjestämään muualla kuin kotona. Tarvittaessa sosiaalipäivystys voi tässä auttaa.

Ohjeet yli 70-vuotiaille

Yli 70-vuotiaat katsotaan riskiryhmäksi vakavan koronaviruksen aiheuttamalle taudille. Yli 70-vuotiaille on lähtenyt Inarin kunnan ohjekirje kotiin. Hallituksen toimintaohje kehottaa yli 70-vuotiaita välttelemään väkijoukkoja ja julkisia paikkoja mahdollisuuksien mukaan. Kyseessä ei ole suora kielto, vaan enemmänkin painava suositus. Ulkoilla saa, mutta suositus on välttää lähikontaktia muihin. Kaupassa saa käydä, mutta kaupat (S-market, K-Supermarket) suosittelevat, että yli 70-vuotiaat kävisivät kaupassa klo 7-8, jolloin muiden kuin riskiryhmien ei tulisi kaupassa asioida.

Jos karanteenissa, eristyksessä tai niitä vastaavissa olosuhteissa Sinulla on terveydentilaan liittyviä kysymyksiä, soita terveyskeskuksen ajanvarausnumeroon puh. 040 188 7400 arkisin klo 8.15 - 10 ja klo 13 - 14. Äkillisissä ja kiireellisissä sairausasioissa voi soittaa päivystävän sairaanhoitajan numeroon, joka päivystää 24/7. Puh. 040 - 770 9187. Hätätapauksissa soitetaan numeroon 112. Jos koet mielenterveydellisiä ongelmia, voit soittaa 040 – 156 2036, tässä numerossa vastaa psykiatrinen sairaanhoitaja kysymyksiin klo 8-15.