Johtavan lääkärin koronatiedote 11.1.2021

11.01.2021

Koronatilanne on edelleen rauhallinen Inarissa. Muutamia altistumisia on tämän vuoden puolella ollut, mutta uusia tapauksia ei kunnassa ole havaittu. Huolestuttavaa on, että testausmäärät ovat viimeisten 2 viikon aikana laskeneet 25 % huolimatta joulun seudun matkailun aiheuttamasta turismista ja riskien kasvusta. Toivon, että kuntalaiset jaksavat käydä testeissä pienissäkin oireissa.

Rokotukset alkavat Inarin kunnassa tiistaina 12.1.2021.

Ensi vaiheessa rokotamme sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökuntaa ja ensihoitoa. Rinnakkain alkavat myös palvelutalojen asukkaiden ja henkilökunnan rokotukset. Seuraamme aktiivisesti THL:n ohjeistusta ja tällä hetkellä näyttää siltä, että pääsemme aloittamaan yli 80-vuotiaiden ja heidän omaishoitajiensa rokotukset ja lähiviikkoina. Kohderyhmään otetaan yhteyttä hyvissä ajoin.

Tämän hetkisen tiedon mukaan nyt käytössä olevaan mRA-rokotteeseen liittyvät haittavaikutukset ovat tavallisia paikallisia rokotusoireita pistoskohdassa, kuten kipua, punoitusta, kuumotusta ja turvotusta. Hyvin tavallisia ovat myös ohimenevät yleisoireet, kuten kuumereaktiot, lihassärky, päänsärky, väsymys, ärtyneisyys, huonovointisuus ja vilunväristykset.

Muistutan, että rokotuksen jälkeen on tärkeää vielä jatkaa turvaväleistä, kasvosuojista sekä käsi- ja yskimishygieniasta huolehtimista. Rokotus suojaa vakavalta tautimuodolta, muttei välttämättä estä tartuttavuutta.

Jaksetaan yhdessä ja pidetään edelleen huolta itsestämme ja toisistamme. Valoa on näkyvissä rokotusten alkamisen ja kaamoksen päättymisen myötä.

Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: