Johtavan lääkärin koronaterveiset

17.03.2021

Altistumisia ja tartuntojen jäljitystä koskeva päivittyvä koronatiedote

Inarin kunnassa on viime viikkoina esiintynyt yksittäisiä koronavirustapauksia. Tapaukset liittyvät matkailuun. Tartuntaketjut ja altistuneet on saatu selvitettyä. Vielä ei tiedetä, onko tartunnoissa kyse koronaviruksen brittimuunnoksesta, mutta jatkotutkimukset ovat käynnissä.

Haluan muistuttaa, että virallinen karanteeni on tartuntatautilääkärin viranomaispäätös. Tartuntatautilääkäri voi määrätä oireettoman henkilön karanteeniin, jos tämä on altistunut yleisvaaralliselle tartuntataudille. Kun kyseessä on Covid-19-tauti, karanteenin pituus on yleensä 14 päivää. Virallista karanteenia ei voi lyhentää koronatesteillä.

Kun olet omaehtoisessa tai virallisessa karanteenissa, sinun pitää välttää lähikontaktia oman talouden ulkopuolisiin ihmisiin.  Voit mennä ulos, kunhan pidät yli 2 metrin välin muihin ihmisiin. Sen sijaan et saa mennä esimerkiksi työhön, kauppaan tai harrastuksiin. Perheenjäsenten ei tarvitse välttää lähikontaktia karanteenissa olevaan henkilöön. Tämä johtuu siitä, että karanteeniin määrätty henkilö on ainoastaan altistunut koronavirukselle.

Jos karanteenissa oleva henkilö alkaa oireilla, hänet testataan. Tällöin perheenjäsenten on suositeltavaa jäädä omaehtoiseen karanteeniin, kunnes testin tulos on valmistunut.

Koronavirusrokotukset jatkuvat sitä mukaa, kun rokotteita saadaan. Nyt etusijalla ovat yli 70-vuotiaat inarilaiset. THL:n ennusteiden mukaan pääsiäisen aikaan rokotemäärät kasvavat lupaavasti. Kunnassa on käytössä sekä Pfizer-Biontechin, Modernan että AstraZenecan rokotteita. Rokotetta ei voi valita eikä niitä kannata vertailla. Kaikkiin markkinoilla oleviin rokotteisiin liittyy riski haittavaikutuksille, mutta rokotusten hyödyt ylittävät selvästi mahdollisten haittavaikutusten riskit. Tilannetta seurataan tarkasti.

Pitkittynyt epidemiatilanne on kuormittava meille kaikille monella tapaa. Yhteistyön ja välittämisen merkitys korostuu. Nautitaan luonnosta, pidetään itsestämme ja toisistamme huolta ja jaksetaan noudattaa koronaturvallisuusohjeita. Päivän pitenemisen ja rokotusten edistymisen myötä tilanne varmasti helpottaa!

Outi Liisanantti
Johtava lääkäri

 

Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: