Inarin koulun lisätiloista valtuuston päätös

24.05.2019

Kunnanvaltuusto on 9.5.2019 päättänyt hankkia Inarin koululle lisätiloja 500 000 eurolla. Tavoitteena on saada n. 260 m2 opetustilaa, jolla turvataan se, että sisäilmasta reagoineet oppilaat pystyvät palaamaan vuokratiloista kunnan tiloihin opiskelemaan. Tilojen pohjatyöt alkavat kesällä ja ne sijoittuvat koulun viereiselle tontille Saarikosken tielle. Tilat ovat siirrettäviä, jotta ne palvelevat kuntaa joustavasti, vaikka ne koulun käytöstä jäisivätkin jossakin vaiheessa pois.

Valtuusto päätti lisäksi antaa korjaustoimenpiteiden loppuunsaattamiseksi 80 000 euron määrärahan ja 66 000 euroa vuokratilojen kuluihin vuodelle 2019. Inarin kouluun tehtiin syksyllä kuntokartoitus, jossa löydettiin erityisesti ilmassa olevia kuituja ja todettiin ilmanvaihdon olevan vahvasti epätasapainossa. Pienempiäkin korjaustarpeita ja toimenpiteitä vaativia puutteita kirjattiin. Lisäksi sokkelin alapinnassa todettiin mikrobikasvustoa, jonka pääseminen huoneilmaan estetään tiivistyksin ilman vaihtoa säätämällä. Koulu on tarkoitus korjata opetuskäyttöön soveltuvaksi, mutta samalla aikaa aloitetaan elinkaarensa lopulla olevan koulun tilalle uuden valmistelu. Tarkasta aikataulusta ei ole vielä päätöksiä. Inarissa pidettiin tiedotustilaisuus korjaustoimenpiteiden etenemisestä 13.5.2019. Varhaiskasvatus jatkaa kevään aikana hankituissa tiloissa sijoitettuna ja vuokralla. Kunnan muut toiminnot jatkavat nykyisissä monitoimitalon tiloissa.

Lisätietoja:

Ilkka Korhonen

Sivistysjohtaja

ilkka.korhonen@inari.fi

p. 0400131231

Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: