Inarilaista elämää -asukaslehti jaetaan jokaiseen kotiin 8.6.2026 alkavalla viikolla!

09.06.2026

Lehti on Inarin kunnan julkaisema paperi- sekä digilehti. Lehden tarkoitus on kertoa Inarin kunnan palveluista, tapahtumista ja paikallisista tekijöistä. Osallistutaan kaikki lehden markkinointiin ja siten kunnan palveluista kertomiseen. Lehti on jaossa myös kunnantalolla ja kirjastoissa. Nappaa lehti Inarin elämästä kiinnostuneelle kaverillesi taikka vie vaikka lempikahvilaasi muidenkin iloksi!

Millaista sisältöä on luvassa?
Asukaslehdessä kurkistetaan Sevettijärven ja sen koulun arkeen rehtori-opettaja Roosa Kukkolan silmin. Esittelemme myös Inarin kunnan monipuolisia varhaiskasvatuspalveluja sekä varhaiskasvatusjohtaja Pirkko Saarelan ajatuksia tulevaisuudesta hänen siirtäessä tehtävänsä seuraajalle.

Juhlavuoden kunniaksi sukellamme Inarin kunnan historiaan ja nykypäivään. Inari 150 -pääjuhlaa vietetään Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa kunnan virallisena perustamispäivänä 25.6. Voit lunastaa maksuttoman lipun ja tulla mukaan monikulttuuriseen musiikki-iltaan sekä Ihmisten Inari – Kohtaamisten maa -teoksen julkaisuun. Tapahtumassa ovat mukana myös kirjan tekijät, emeritusprofessori Veli-Pekka Lehtola ja päätoimittaja Jaakko Peltomaa.

Lisäksi lehdessä kerromme muun muassa kunnan tilavarausjärjestelmästä, juhlavuoden tapahtumien paikallisista osaajista, kyläluudasta, laavukonserteista sekä Inarin omasta Siika-paidasta – jonka voit hankkia omaksesi!

Tietoa jakelusta
Haluamme tavoittaa jokaisen kodin Inarissa. Olemme saaneet luvan käyttää Digi- ja väestötietoviraston osoitetietoja tiedottamistarkoituksessa (kuntalaki §21). Lehti jaetaan kotitalouteen yhden täysi-ikäisen henkilön nimellä – sisältö on koko perheelle!

Lue myös digilehti:
www.inari.fi/asukaslehti2026

Kerro meille, miten onnistuimme!
Kuulisimme mielellämme palautetta sisällöstä ja jakelusta. Ilmoitathan myös, jos lehti ei saavu perille.
www.inari.fi/palaute

Lisätiedot:
Anne-Marie Kalla
Viestintä- ja yhteistoimintapäällikkö
anne-marie.kalla@inari.fi
p. 040 723 0697

Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: