Inarijärven aarteet -hankkeen kyläkysely jälleen auki

23.09.2020

Kutsu kyläkyselyyn

Inarijärven aarteet -hankkeen kysely kyläläisille on avattu uudelle kierrokselle. Kysely kyläläisille oli auki ensimmäisen kerran keväällä maalis-huhtikuussa.

Kysely perustuu 4.2.2020 pidettyyn hankkeen ensimmäiseen kylätilaisuuteen Inarin kirkonkylällä – tuolloin kyläläisten kanssa tehtiin ryhmätöitä ja keskusteltiin matkailun tuomista hyödyistä ja haitoista sekä hyötyjen maksimointi- ja haittojen minimointikeinoista. Lisäksi keskustelunaiheena oli kyläläisten tulevaisuuden haaveet ja toiveet sekä haasteet ja pelot. Näiden lisäksi kyläkyselyyn on lisätty loppuun osio hankkeen aikana suunniteltavasta matkailualan ja paikallisväestön yhteisestä keskustelufoorumista sekä vapaa sana –osio.

Kyläkyselyn tavoitteena on selvittää helmikuun kylätilaisuudessa esille tulleiden asioiden yleisyyttä sekä mahdollisia eroavaisuuksia kylittäin. Kyselyn kohdealueena on Inarijärveä ympäröivät kylät ja niiden asukkaat.

Kysely on auki 31.10.2020 asti. Vastaaminen vie aikaa n. 5 minuuttia. Kyselyyn pääsee vastaamaan täällä: https://link.webropolsurveys.com/S/F3C507BA5CE12C91

Lisätiedot:
Inarin kunta / Elinkeinot & kehitys Nordica
Elina Ahola, hankekoordinaattori

elina.ahola@inari.fi
GSM 040 821 2362