Giselle-baletti hurmasi äitienpäivänä Inarissa

julkaistu: to 25.04.2019 klo 19:35



(c)M.Karjalainen

Äitienpäivänä Sajoksessa esitetty Giselle-baletti oli monella tapaa ainutlaatuinen Inarissa. Se oli ensimmäinen täyspitkä balettiesitys Inarin kunnassa. Aiemmin Suomen Kansallisbaletin nuorille suunnattu Tanssimatsi-esitys vieraili kiertueella Inarissa Sajoksessa vuonna 2012 Inarin kulttuuritoimen kautta.

Kun 54 inarilaista kulttuurin ja tanssin ystävää matkusti Petsamon Nikkeliin naistenpäivänä 2019 katsomaan Joutsenlampi-esitystä, taidokas tanssi teki heihin vaikutuksen. Kun moskovalaisen tuotantoyhtiön Novaja Szenan johtaja Eugeni Zabegalov kysyi kulttuurisihteeri Mirja Karjalaiselta, voisivatko he joskus tulla esiintymään Inariin, tämän oli helppo vastata myöntävästi. Niinpä tiiviin suunnittelun ja sponsoreiden tuen jälkeen saimme nauttia huipputason baletista Sajoksessa äitienpäivänä.

Inarin kunta iloitsee ammattitason balettiesityksen saamisesta Inariin juuri sopivasti äitienpäiväksi. Liput menivätkin kuin kuumille kiville.

– Toivomme toki jatkoa balettivierailuille Inariin, katsotaan mitä tulevaisuudessa olisi Moskovan balettikiertueilla meille tarjota. Tässä vaiheessa täytyy kiittää yleisöä ja paikallisia yrittäjäsponsoreita, joiden tuella saimme näin korkeatasoisen baletin Inariin kulttuurisihteeri Mirja Karjalainen muistaa mainita.

Giselle-baletin tanssijat kehuivat esityksen jälkeen tarkkaavaista ja intensiivisesti esityksessä mukana ollutta inarilaisyleisöä. Tuotantoyhtiö Novaja Szenan johtaja Eugeni Zabegalov kiitti Inarin kuntaa, että esiintyminen Inarissa Sajoksessa järjestyi heille. Tämä oli hänen mukaansa heille hieno, uusi kokemus. Esityksen jälkeen monet yleisöstä kävivät kiittämässä tanssijoita takahuoneessa ja onnekkaimmat saivat yhteiskuvia päätanssijattaren Elena Kotsyubiran (Giselle) kanssa.


Giselle on baletin romanttisen tyylisuunnan merkkiteos, joka sai ensi-iltansa Pariisissa vuonna 1841.

Suomessa baletin kantaesitys nähtiin vuonna 1929. Gisellen musiikin sävelsi ranskalainen säveltäjä Adolphe Adam ja libreton kirjoittivat Théophile Gautier ja Jules-Henri Vernoy de Saint-Georges. Alkuperäinen koreografia oli Jean Corallin ja Jules Perrot'n käsialaa. Gisellestä on tehty vuosien varrella useita sovituksia. Suuri osa nykyisestä koreografiasta pohjautuu Marius Petipan venäläisiin versioihin, jotka hän teki vuosina 1850, 1884, 1887 ja 1899. Inarissa esitettyn baletin koreografia oli Petipan.

Gisellen venäläiset tanssijat ovat ammattilaisia. He esiintyvät niin kiertueilla kuin tunnetuissa Moskovan ja Pietarin ooppera- ja balettitaloissa. Gisellen roolin esittäjä Elena Kotsyubira valmistui valtiollisesta balettikoulusta Permissä v. 2000. Hän on työskennellyt vuodesta 2000 soolotanssijana Pietarissa valtion Musorgskin ooppera- ja balettiteatterissa, joka on nykyään tunnettu Mihailovski-teatterina ja on Pietarin toiseksi tunnetuin ooppera- ja balettitalo Mariinski-teatterin jälkeen. Vuodesta 2005 hän on toiminut myös vierailevana soolotanssijana Moskovan alueen valtiollisessa teatterissa "Russkij Balet/Venäjän baletti", Eremitaasin teatterissa, Palatsi-teatterissa ja muissa Pietarin teattereissa. Hänen roolejaan ovat Gisellen lisäksi olleet Joutsenlammen Odette/Odile, Esmeralda, Pähkinänsärkijän Masha, Romeon ja Julian Julia, La Sylphiden päärooli, La Bayadèren Nikia ja Don Quijoten Kitri. Myös muut tanssijat ovat korkeakoulutettuja ja tanssineet merkittävissä ooppera- ja balettiteattereissa.