Jenni Vartiainen Areenalla -konserttiesitys

23.10.2019
Alkaa 18:00 - Loppuu 20:30

Elokuvateattereiden esitystekniikan digitalisoituminen on mahdollistanut erilaisten sisältöjen tuomisen valkokankaille. Oman paikkakunnan elokuvateattereissa voi nauttia mm. konserteista, jotka on järjestetty eri puolilla maailmaa. Esitykset on suunniteltu ja tuotetaan elokuvateatterikatsojia ajatellen, ja varten vasten suunniteltujen kamerakulmien ansiosta katsoja voi kokea olevansa tapahtumien keskipisteessä.

Syksyn toinen konserttitapaus on Suomen 2000-luvun menestynein artisti Jenni Vartiainen, joka nähdään valkokankaalla ainutlaatuisessa ja tunnelmallisessa konserttielokuvassa Jenni Vartiainen areenalla. Elokuvateattereissa 23. lokakuuta nähtävä konsertti on visuaalisesti huikea elämys: lukemattomia superhittejä sisältävä ilta on kokonaisuus, jossa yleisö pääsee kokemaan koko tunteiden kirjon. Konsertti on vaikuttava läpileikkaus Jennin yli 10 vuotta kestäneestä menestyksekkäästä soolourasta – mukana on kaikki artistin isoimmat hitit sekä myös fanien toivomia ja harvemmin livenä esitettyjä kappaleita. Konsertti on kuvattu loppuunmyydyllä Hartwall Arenalla marraskuussa 2018 ja se on myös ehdolla Musiikki ja Media -tapahtuman Industry Awardseissa vuoden konsertiksi.

Jenni Vartiainen areenalla esitetään Ivalon Elokuvateatteri Aslakissa (Ivalontie 18) keskiviikkona 23.10. klo 18. Kesto: 1 h 56 min, liput 18 €.
Järjestäjä Inarin kulttuuritoimi.

Print icon Tulosta sivu
Jaa tämä sivu: