Esimiesfoorumi keväällä 2017

julkaistu: ke 30.11.2016 klo 12:49


Tule mukaan Inarin kunnan ja TyhyverkostoX-hankkeen yhteistyössä toteuttamaan esimiesfoorumi –sarjaan keväällä 2017.

Avoin ja maksuton esimiesfoorumi -sarja on tarkoitettu kaikille alueen työnantajille ja yrittäjille. Esimiesfoorumi -tapaamiset (2h) toteutuvat eri aiheisina. Tapaamisissa eri aiheita käsitellään asiantuntija alustuksen ja yhteisen kollegiaalisen keskustelun kautta. Tilaisuuden päätteeksi on mahdollisuus ruokailuun tai kahvisteluun.

Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa esimiesfoorumien sisältöön, ajankohtaan ja paikaan vastaamalla oheiseen kyselyyn.

 

KYSELY ESIMIESFOORUMIN TOTEUTTAMISESTA

 

Esimiesfoorumi –kokeilu kuuluu osana Inarin kunnan ja valtakunnallisen TyhyverkostoX – Työterveyttä, työturvallisuutta ja työhyvinvointia verkostoituen –hankekokonaisuuden Lapin pilotti –hankkeeseen. Hankkeessa on tavoitteena kehittää kunnan ja alueella toimivien yrittäjien ja yritysten yhteistyötä työterveyteen, työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin liittyvissä asioissa. ESR-rahoitteinen hankekokonaisuus toteutetaan koko maassa vuosina 2015–2018.

 

Yhteyshenkilö Inarin kunnassa on henkilöstösihteeri-suunnittelija (työsuojelupäällikkö) Anne-Marie Kalla, anne-marie.kalla@inari.fi. p 040 723 0697

TERVETULOA - PYEREESTPUÁTTIM- BURES BOAHTIN- TIÕRV PUE'TTMEST

 

 

 

 

Kommentointi

Otsikko:
Sähköposti:
Kommentti: