Yhteistyö vanhempien kanssa ja tutustuminen päivähoitopaikkaan

Yhteistyö lasten vanhempien ja lasta hoitavien henkilöiden välillä on kaiken hoito- ja kasvatustyön perusta. Luottamuksellinen ja avoin suhde henkilökunnan ja vanhempien välillä helpottaa tiedon kulkua ja yhteistyötä merkittävästi. Hyvän yhteistyön aikaansaaminen on kuitenkin asia, joka vaatii työtä kummaltakin osapuolelta. Toivomme saavamme palautetta toiminnastamme ja pyrimme kehittämään toimintaamme palautteet huomioiden.

Kun lapsi aloittaa päivähoidon, on hyvä varata lapsen tutustumiseen riittävän paljon aikaa. Hoidon alkaessa on suositeltavaa, että vanhemmat ovat lapsen mukana uudessa hoitopaikassa ensimmäisinä hoitopäivinä, joka sovitaan vanhempien ja hoitopaikan välillä etukäteen.

Päivähoidon yhteistyötahot ja erityispäivähoito

Päivähoidossa tehdään yhteistyötä säännöllisesti mm. kiertävän erityislastentarhanopettajan, puheterapeutin, fysioterapeutin, terveydenhoitajien, psykologin ja sosiaalityöntekijöiden kesken. Inarin kunnassa toimii erityispäivähoidon työryhmä, jonka tehtävänä on lasten kuntoutukseen liittyvän yhteistyön lisäksi suunnitella ja kehittää erityispäivähoidon palveluja.

Mikäli lapsi tarvitsee erityistä hoitoa tai tukea ja kuntoutusta, selvitetään sopiva hoitomuoto ja päivähoitojärjestelyt yhteistyössä vanhempien ja kiertävän erityislastentarhanopettajan kanssa. Kiertävään erityislastentarhanopettajaan voi olla muutoinkin yhteydessä, jos on kysyttävää tai on huolissaan lapsen kehityksestä.

Yhteystiedot: Kiertävä erityislastentarhanopettaja (KELTO)
Hannele Kärki puh. 040 5199785

Salassapitovelvollisuus

Päivähoidon henkilökunnalla ja päivähoidon kanssa yhteistyötä tekevillä on lain mukainen salassapitovelvollisuus lasta ja perhettä koskevissa asioissa (laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista ja 29 §).