Inarin kunnan päivähoito ja esiopetus

Inarin kunnassa on järjestetty kunnallista päivähoitoa v. 1974 alkaen. Hoidon piirissä on yli kaksisataa lasta ja heistä huolehtii noin viisikymmentä päivähoidon työntekijää.
Perhepäivähoitoa järjestetään pääsääntöisesti hoitajien omissa
kodeissa sekä kolmessa ryhmäperhepäiväkodissa, joista kaksi on
pohjoissaamenkielistä. Päiväkotihoitoa järjestetään kahdessa
päiväkodissa. Koltansaamenkielistä ja Inarinsaamenkielistä (ostopalvelu)
päivähoitoa järjestetään kielipesissä käyttäen kielikylpymenetelmää.
Päivähoitoa järjestetään osapäivä- tai kokopäivähoitona. Päivähoito ei
ole pelkkää päivähoitoa vaan lapsi voi olla vanhempien työvuorojen
mukaan vuorohoidossa (ilta,- yö- tai viikonloppuhoito, joka on
keskitetty päiväkoteihin) tai hoidossa esimerkiksi 2-3 päivää
viikossa.
Inarin kunnassa järjestetään maksutonta esiopetusta 6-vuotiaille lapsille sekä koulutoimessa että Ivalon ja Saariselän päiväkodeissa. Opetuksessa noudatetaan valtakunnallisten opetussuunnitelmien perusteiden pohjalta tehtyjä paikallisia opetussuunnitelmia. Esiopetus on laajuudeltaan vähintään 700 tuntia vuodessa (n. 19 h/viikko). Esiopetuksesta ja hakuajoista tiedotetaan vuosittain kunnan toimesta.