Sevettijärven koulun esittely
Sevettijärven koulu on perusopetusta vuosiluokille 1-9 antava aktiivinen, kulttuuripainotteinen koulu. Sevettijärven koulun vajaasta 15 oppilaasta suurin osa on kolttasaamelaisia, minkä vuoksi koulussa tuetaan erityisesti myönteisen ja vahvan saamelaisen kulttuuri-identiteetin kehittymistä.
Koulussa annetaan koltansaamen opetusta äidinkielenä ja vieraana kielenä. Koltansaamea käytetään mahdollisuuksien mukaan myös muilla oppitunneilla. Koulu on kylän kulttuuritapahtumien keskus, ja oppilaskunta osallistuu usein tapahtumien järjestämiseen.
Sevettijärven koulu on pohjoisen sijaintinsa vuoksi luontevasti kansainvälinen. Se tekee yhteistyötä aivan Norjan rajan toisella puolella sijaitsevan pienen Neidenin koulun kanssa. Jonkin verran yhteistyötä on myös kuolansaamelaisten Lovozeron eli Luujärven koulujen kanssa.
Yhteystiedot:
Sevettijärven koulu
Sevettijärventie 9076
99800 IVALO
puh. (016) 672261 rehtori Toini Sanila